Siirry suoraan sisältöön

Ihastu Savitaipaleen kirjastossa

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Svitaipaleen kirjaston lukusalissa on todella esillä oikein satumaa. Katsopa, mitä ihmettä taipalsaarelainen Heljä Olkkonen on tehnyt vanhalla televisiolla!

Sen sisukset on uusittu täysin, minikirkossa on menossa vihkiminen, korona-aikaan, jolloin kutsuvieraita ei ole. Kanttori istuu soittimensa ääressä, ja nuoripari on viimeistä piirtoa myöten juhla-asussa. Kuvittelepa, että lähes kaikki lasin takana on itse tehty!

Entäs sitten vitriini! Se on pullollaan Natalia Nazarovan kynttilöitä ja astioita, satumaisen kauniita! Valtava kalavati kalankuvineen olisi upea lahja kalamiehelle/-naiselle, ja juhlapöydän pitkät kynttilät ovat pieniä taideteoksia nekin.

Natalia maalasi kynttilöitä jo Tuliniekassa aikanaan, nyt hänellä on oma merkki ”Tuliainen”. Hänen käsissään syntyvät myös Ostolan rieskat ja monet muuta K-Marketin herkut.

Kuvaamataidon opettaja Petri Halttunen on heittäytynyt vapaaksi taiteilijaksi. Hänen maalauksensa ovat ihmeellisellä tekniikalla tehtyjä, satumaisia nekin. Hän on luonut sarjan satumaisia piilokuvia, kuinka luonto piilottaa  ihmisen heitteille jättämän auton, antaa korennon säilyttää  salaisuutensa kiireiseltä kulkijalta, ja kuinka saatamme kulkea kiireissämme luonnossa suljetuin silmin ja sydämin…

Olisi ollut mukava tutustua tekniikkaan paremmin, työt ovat todella mielenkiintoisia, ja tämä vihreä auto tuo mieleen Lehkosen metsän sammaloituneen kulkuneuvon, joka ei enää suojelumetsää korista. Minun mielestäni se olisi sopinut sinne mainiosti!

Kirjasto on auki ma-ke 12-19, to 9-16 ja pe 12-18, näyttelyt  26.8. asti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *