Siirry suoraan sisältöön

Juha Tapion musiikkia kirkon iltamessussa

Lemin kirkossa soi isänpäivän iltamessussa Juha Tapion musiikki Gospel-kuoron, solistin ja lemiläisten muusikoiden esittämänä.

Konsertissa esiintyvät Juha Heikka, Mari Juntunen, Valtteri Ruokonen, Timo Buuri ja Joonas Saira ja heidän lisäkseen Jonna Imeläinen ja Gospel Taipale.

  -Juha Tapion musiikki sopii kirkkoon erinomaisesti. Osa lauluista on gospelia ja kaikissa kappaleissa on sellaisia elementtejä, joihin löytyy hengellinen sisältö. Tämä musiikkimessu on ollut suunnitelmissa hyvin pitkään ja tarkoitus oli toteuttaa se jo pari vuotta sitten, mutta korona tuli väliin, kanttori Jonna Imeläinen sanoo.

Hän kävi yhdessä pastori Hanna Kilkkisen kanssa viime keväänä nuotteja läpi.

– Valitsimme messuun ne laulut, jotka puhuttelivat meitä, ovat tuttuja ja monelle rakkaita. Avainsanoja ovat toivo, lähimmäisenrakkaus ja ihmisen ainutlaatuisuus. Muutamia messuun valikoituneita lauluja on laulettu paljon myös Taipaleen seurakunnan rippileireillä.

Messu toteutetaan viikkomessun kaavalla. Juha Tapion tuotannosta löytyi helposti sopivaa musiikkia löytyi jokaiseen messunkohtaan. Myös messun osat Herra armahda ja Jumalan karitsa ovat saaneet Juha Tapion ’musiikin alleen’. Jumalanpalveluksessa voi laulaa mukana, tai kappaleita voi vain kuunnella.

Messun musiikista vastaavat Jonna Imeläisen lisäksi joukko lemiläisiä muusikoita. Heitä ovat Timo Buuri (kitara), Mika Heikka (basso), Valtteri Ruokonen (rummut) ja Mari Junnonen (viulu). Lisäksi mukana on laulaja Joonas Saira sekä lauluyhtye Gospel Taipale. Imeläinen on tehnyt lauluyhtyeen sovitukset.

Messun liturgina toimii Lemin pappi Tapio Kilpiä, ja Hanna Kilkkinen saarnaa.

Erilaisia teemamessuja on ollut aikaisemminkin, mutta nyt on ensimmäinen kerta Taipaleen seurakunnassa, kun messun musiikki rakentuu yhden artistin ympärille. Keväälle on suunnitelmissa toteuttaa Lemille iskelmämessu. Siihen olisi tarkoitus sisällyttää mm. Apulannan, Juice Leskisen, Kari Tapion ja Suvi Teräsniskan musiikkia.

Iltamessu Lemin kirkossa sunnuntaina 13.11. kello 18.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *