Siirry suoraan sisältöön

Urheilun ja yhdessäolon riemua Papinhiihdoissa

Eino Uusitalo kaartaa ensimmäisenä maaliin! Aplodeja Elinalle! hehkutti kenttäselostaja Inka Henelius Lemin Papinhiihdoissa lauantaina.

Kuvassa maalilinjan yli on juuri liukunut Piia Ahtiainen. Maisa Lantalla on vielä kaksi metriä kirittävää.

Inka Henelius, televisiosta tuttu urheilutoimittaja, oli tärkeä kannustaja 74 nuorelle kilpailijalle, jotka liuttivat suksiaan kilpaa urheilukentän maastossa. Jokaisen suoritus sai huomiota ja kiitosta:

Aino Tontti venyttää pinkin maaliviivan yli!

Maisa Lantta tulee nautiskellen maaliin!

Lähtökuulutuksista huolehti toinen yleläinen, veteraanitoimittaja Juha Junnonen.

Seitsenvuotiaat tytöt järjestäytymässä lähtöviivalle.

Tunnelmaa loivat myös kilpailijoiden vanhemmat ja isovanhemmat huoltajina, kannustajina ja katsojina. Heitä kuten kilpailijoitakin tuli paikalle Lemiltä, muualta Taipaleen seurakunnan alueelta ja kauempaakin. Kisajännitys oli Tapiolan pihassa käsin kosketeltavaa.

Kilpailijat saivat kannustusta ladun varresta.

Lumettomien vuosien ja koronaepidemian takia ehti useampikin vuosiluokka kasvaa mutasarjasta kilpasarjoihin. Nyt vihdoin nähtiin, ketkä ovat seudun isoimmat hiihtolupaukset. Kisojen tulokset (kopioitu Taipaleen seurakunnan sivuilta):

Mutasarja, 200 metriä:

1 ) Eino Uusitalo 2:32.4 , 2) Aini Vanonen 2:40.5 +0:08.1, 3) Alisa Voutilainen 2:41.1 +0:08.7, 4) Eemil Taipale 2:57.1 +0:24.7, 5) 8 Aino Tontti 3:18.8 +0:46.4, 6) Nino Rapi 3:50.2 +1:17.8 7) Iivo Huttunen 3:57.3 +1:24.9, 8) Sulo Vehviläinen 4:34.9 +2:02.5, 9) Vilma Rantakaulio 5:11.5 +2:39.1, 10) Väinö Perälä 5:36.2 +3:03.8, 11) Maisa Lantta 6:03.7 +3:31.3, 12) Pinja Ahtiainen 6:21.7 +3:49.3, 13) Iina Ovaska 6:22.4 +3:50.0, 14) Joel Monola 7:02.2 +4:29.8, 15) Emilia Ikonen 7:07.4 +4:35.0, 16 ) Leevi Lattu 8:20.4 +5:48.0, 17) Veikko Huttunen 11:15.2 +8:42.8, 18) Mette Kiiski 11:51.7 +9:19.3, 19) Vilma Perälä 12:05.1 +9:32.7.

Pojat 2016-2017, 500 metriä:

1) Joona Partinen  3:00.5, 2) Tomas Qvist  3:19.6 +0:19.1, 3) Vilho Pekkanen  3:33.0 +0:32.5, 4) Oiva Lintunen  3:41.5 +0:41.0, 5) Veeti Taipale  4:14.2 +1:13.7, 6) Miio Määttä  4:33.6 +1:33.1, 7) Väinö Paakko  4:48.2 +1:47.7, 8) Topi Lattu  5:47.9 +2:47.4, 9) Oiva Koivunen  5:56.1 +2:55.6, 10) Eemi Ovaska  6:39.4 +3:38.9.

Tytöt 2016-2017, 500 metriä:

1) Hilla Monola  3:04.1, 2) Hertta Vehviläinen  3:17.3 +0:13.2, 3) Neea Nikamaa  4:13.4 +1:09.3, 4) Enni Kiiski  4:38.4 +1:34.3, 5) Anna Komi  4:44.6 +1:40.5, 6) Juuli Kouvo  4:48.3 +1:44.2, 7) Pihla Kapiainen  4:50.2 +1:46.1, 8) Elma Kuuluvainen  4:54.2 +1:50.1, 9) Oona Kouvo  5:00.4 +1:56.3, 10) Essi Timperi  5:37.8 +2:33.7, 11) Aino Kiiski  5:58.8 +2:54.7, 12) Tessa Vanonen  7:07.9 +4:03.8, 13) Hilda Kela  7:40.4 +4:36.3.

Pojat 2014-2015, 1 kilometri:

1) Viljo Taipale  5:18.7, 2) Aleksi Kuitto  5:47.5 +0:28.8, 3) Onni Kuuluvainen  5:54.8 +0:36.1, 4) Matias Ikonen  6:31.8 +1:13.1, 5) Eino Tani  6:37.6 +1:18.9, 6) Kasperi Gustavsson  6:46.1 +1:27.4, 7) Aarni Hietamies  7:11.4 +1:52.7, 8) Noel Rapi  7:29.8 +2:11.1, 9) Aadam Olkku  7:36.1 +2:17.4, 10) Aatu Kiiski  9:07.9 +3:49.

Tytöt 2015-2015, 1 kilometri:

1) Emma Partinen  6:05.0, 2) Sinni Kokkonen  6:29.6 +0:24.6, 3) Tuuli Hakkarainen  7:01.0 +0:56.0, 4) Milla Koivula  7:17.7 +1:12.7, 5) Neea Ovaska  7:25.3 +1:20.3, 6) Laura Timperi  7:40.5 +1:35.5, 7) Reetta Pokkinen  9:16.4 +3:11.4, 8) Saimi Myllärinen  10:12.3 +4:07.3.

Pojat 2012-2013, 1,5 kilometriä:

1) Tatu Ovaska  10:05.2, 2) Eeli Näivä  11:00.5 +0:55.3, 3) Perttu Pokkinen  13:49.3 +3:44.1.

Tytöt 2012-2013, 1,5 kilometriä:

1) Martta Kärmeniemi  9:25.1, 2) Lyydia Taipale  10:06.4 +0:41.3, 3) Verna Koivula  10:50.6 +1:25.5, 4) Enni Nurmela  11:01.9 +1:36.8, 5) Aini Pesari  11:14.8 +1:49.7, 6) 70 Saana Kiljunen 11:50.4 +2:25.3, 7) Nella Voutilainen  12:23.3 +2:58.2, 8) Moona Suikkanen  13:57.7 +4:32.6.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *