Siirry suoraan sisältöön

Lemin kirkossa messutaan iskelmäsävelin ja -sanoin

Sunnuntai-iltana Lemin kirkossa kaikuvat tuttujen iskelmien sävelet ja niiden sanat taipuvat rukoukseen.

Vuoden 2018 Tangokunigas Jarno Kokko on yksi Lemin iskelmämessun solisteista.

Sunnuntai-illan iskelmämessua ovat totuttamassa pastorit Tapio Kilpiä, Hanna Kilkkinen ja Maija Korhonen, miusiikin johdosta vastaa kanttori Jonna Imeläinen, joka myös laulaa ja soittaa pianoa.

Laulajina kuullaan myös Jarno Kokkoa, Joonas Sairaa, Gospel Taipaletta ja Lemin Laulumiehiä. Säestäjinä ovat Hanna Järvelä (viulu), Timo Buuri (kitara), Mika Heikka (basso) ja Valtteri Ruokonen (rummut).

– Olemme valmistelleet tätä messua yhdessä pastori Hanna Kilkkisen kanssa. Koemme, että iskelmät ovat monelle sydämen kieli. Olemme hämmästelleet, miten hyvin nämä sanoitukset taipuvat rukoukseksi, Jonna Imeläinen kertoo.

– Lauluissa kysytään, mitä jää jos menet pois, kerrotaan miten olen etsinyt kasvojasi ja huudetaan: ”Aion tulla luoksesi uudestaan” sekä kerrotaan: ”Tää on valoista kirkkain, tää on ajattomuus”. Olemme valikoineet sanoituksista kirkkoon sopivat tekstit, hän jatkaa.

Lemin iskelmämessun laululistalta löytyy muun muassa Juice Leskisen, Apulannan ja Antti Tuiskun kappaleiden tekstejä, kappaleina ovat Olet kaikki, Kaikista kasvoista, Hyökyaalto, Satumaa, Mun sydämeni tänne jää, Kaksoiselämää, Rakastettu, Valot pimeyksien reunoilla, Uusi aamunkoi, Myrskyn jälkeen ja Sinun vuorosi loistaa. Lisäksi messuun kuuluvia liturgisia osia on sovitettu kappaleisiin Kaksi puuta ja Muita enemmän.

Iskelmämessu Lemin kirkossa sunnuntaina 19. maaliskuuta kello 18.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *