Siirry suoraan sisältöön

Kirkkovaltuusto kokoontuu tiistaina

Taipaleen seurakunnan kirkkovaltuusto kokoontuu nyt tiistaina vuoden toiseen kokoukseensa. Esityslistalla on muun muassa viime vuoden alijäämä tilinpäätöksessä ja tämän vuoden lisätalousarvio sekä Pienen Säkniemen myynti.

Kirkkoneuvosto on esittänyt Pienen Säkniemen 3,1 hehtaarin tilan myyntiä Lassi Leppiselle tämän tekemän tarjouksen mukaisesti eli 320.000 euron hintaan. Mahdollinen myyntipäätös vaatii Kirkkohallituksen hyväksynnän.

Kirkkoneuvosto esittää valtuustolle, että seurakunta vuokraa Better Energy Finnish Solar Oy:lle 19 hehtaaria Taipalsaaren Siikasuiolta aurinkovoimalahanketta varten. Vuokraksi esitetään hehtaarilta 400 euroa vuodessa 40 vuoden ajaksi, vuoden 2064 loppuun saakka.

Kirkkovaltuustolle esitetään myös viime vuoden tilinpäätöksessä olevan 139 226,16 euron alijäämän siirtämistä ali/ylijäämätilille. Itse tilinpäätöksen hyväksymistä valtuuston esityslistalla ei ole, mutta ennen valtuustoa kokoontuvan kirkkoneuvoston asialistalla tilinpäätös on ainoana asiana.

Tämän vuoden talousarvioon kirkkoneuvosto esittää lisättäväksi 31.400 euroa palkkoihin, 7.500 euroa henkilöstösivukuluihin ja 10.000 euroa Taipalsaaren kirkon korjaukseen.

Juttua korjattu 13.6. kello 13.54: 400 euron vuosivuokra koskee hehtaaria, ei koko aluetta,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *