Siirry suoraan sisältöön

ELYn tieurakka vielä kesken

Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen työt Lemin kirkonkylällä ovat vielä kesken, vaikka viime päivinä ei koneita ole näkynytkään.

Vainikkalantien ja Papinkadun risteykseen on tehty suojatie ja mutkan verran kevytväylää.

Kunnan ja ELY-keskuksen viime talvena tekemän sopimuksen mukaan Uimitien ja Vainikkalantien alkupäistä tulee osa kunnan katuverkkoa ja niiden hoitovastuu siirtyy kunnalle lokakuun 1. päivänä 2023. Näin ei kuitenkan ole käynyt.

– Kunta ei ole ottanut niitä vielä vastaan, kun osa töistä on vielä tekemättä, tekninen johtaja Tommy Vesterlund Lemin kunnasta kertoo.

ELY rakensi uuden suojatien Vainikkalantien ja Papinkadun risteykseen. Uimintien ja Klemintien risteykseen on myös määrä rakentaa suojatie, mutta sitä ei ole tehty. Samoin kaistamerkintöjä uudesti päällystetyille ajoradoille (tuleville kaduille) ei ole tehty.

Kun työt valmistuvat ja kunta ottaa uudet katunsa ja kevytväylänsä vastaan, muun muassa niiden talvihoito siirtyy kunnan tehtäväksi.

– Olemme kilpailuttaneet talvihoidon urakoitsijoillta, ja siinä uudet vastuut on otettu huomioon, Vesterlund kertoo.

ELY-keskus vastaa edelleen Uimintien aurauksesta Suntianlahteen saakka ja Vainikkalantien aurauksesta entisen huoltoaseman tietämille asti.

”Asvaltin reuna

vaarallinen”

Edellä kirjoitetun ja julkaistun jälkeen Lemin Kirjavaa pyydettiin varoittamaan uuden asvaltin reunojen vaaroista: kun tien reunoja ei vielä ole soritettu, pykälä asvaltilta alas on jyrkkä ja voi yllättää. Ainakin yksi henkilö on kaatunut astuttuaan reunalta osaamatta varoa.

Varoituksen sana myös tuoreista suojatiemaalauksista: uusi ja sileä valkoinen maali on varsinkin pakkasten tultua jalan alla liukas.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *