Siirry suoraan sisältöön

Rääsätäti toi joulun kirjastoon

Ken tahtoo päästä joulun tunnelmaan, menköön Lemin kirjastoon. Ja jos menee käymään kirjastossa, joutuu ihan väkisin jouluisiin tunnelmiin. Siitä piti huolen ”Rääsätäti” Outi Räisänen, joka toi joulumaansa yleisön nähtäväksi.

Outi Räisäsen joulumaassa on kaksi kylää tonttuineen, taloineen ja eläimineen.

– Joulumaa on ollut minulla kotona jo useampana vuotena. Kun muutimme pienempään asuntoon, ei se enää mahdu sinne. Ja on mukava, kun muutkin näkevät sen, Outi Räisänen kertoo kirjaston uuden näyttelyn taustasta.

Vuosien varrella hänelle on kertynyt lukematon määrä miniatyyrhahmoja, pikkuruisia kulkupelejä ja jouluisia rakennuksia. Kertyisi vieläkin vaikka kuinka, mutta hintakin panee topin: mitä pienempi esine, yleensä sitä kalliimpi.

– Rustaan olen laittanut itselleni porttikiellon.

Näyttelyn uusin esine on viime talvena Hampurin joulumarkkinoilta ostettu maailmanpyörä.

Maailmanpyörä löysi paikkansa jouluisesta huvipuistosta.
Rääsätäti Outi Räisänen avasi näyttelynsä tänään perjantaina ja laittautui sitä vaten itsekin jouluiseksi.

Kirjaston joulumaassa hahmot ja talot muodostavat kaksi kylää.

– Yhdessä Pirjo Nykäsen kanssa suunnittelimme esineiden sijoittelun. Junalle rakensimme tunnelin tänä aamuna, Outi Räisänen kertoo.

Jouluvalot kuuluvat joulumaahan – ja tietenkin lumiset puut.
Hankien keskellä hiippailee jouluista väkeä.

Rääsätädin joulumaa on kirjastossa kaikkien ilona jouluun asti; näyttely on esillä joulukuun 22. päivään saakka.

– Tänne se jää jouluksikin, tonttujen tutustuttavaksi, Rääsätäti sanoo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *