Siirry suoraan sisältöön

Lemi-aiheisia lapasia ja kirjallisia kasseja kirjastossa

Lemiläinen käsityön taitaja Tuula Salmi avasi viikko sitten näyttelynsä Lemin kirjastossa. Esillö on lapasia, laukkuja ja kortteja.

Korteille Tuula salmi teki telineen kirjankansista. ”Sapuskakorteissa” on lemiläisten perinneruokien reseptejä.

Tuula Salmen neulomia sukkia on nähty Lemin kirjastossa aiemminkin: eri maakuntien ja pitäjien nimikkolapaset olivat esillä reilu kahdeksan vuotta sitten.

Nyt näytteillä on viime talvena neulottu, Lemille omistettu lapasten mallisto, jossa kuva-aiheina ovat särä ja neliääninen veisuu – kirkkoa urkuineen ja paanukattoineen unohtamatta.

Mallit vasemmalta Paanukatto, Kartitsa, Urut soittaa parvella ja Särä.

Lapasia Tuula Salmi on neulonut seurakunnan kirpputorille, missä ne ovat olleet suosittuja.

– Malleja on nyt seitsemän, ja jokaisesta olen pitänyt kotonai yhden parin, jotta pysyn kartalla, hän sanoo.

Lapasten ohella kirjastossa on esillä monenlaisia käsilaukkuja ja kasseja, joiden materiaalit ovat osaksi kierrätettyjä.

– Kun joku tavara osuu eteen, syntyy ajatus, mitä siitä saisi, Tuula Salmi sanoo.

Kirjastosta hän on saanut poistokirjoja, joiden kansista tai selkämyksistä on sitten syntynyt laukkuja.

Tässä olkalaukussa on vahvikkeena rivi kirjanselkämyksiä.

Sivujen ja selkämyksien irrottaminen kirjoista ei ole henkisesti helppo asia sellaiselle, joka kirjoja lukee. Sen kynnyksen Tuula Salmi on oppinut ylittämään, kun poistokirjoja on ollut paljon. Vaikein tapaus oli vanha raamattu, jonka kansista hän teki itselleen kirkkolaukun.

Laukkuihin voi käyttää muutakin kierrätys- tai ylijäämämateriaalia, kuten langanpätkiä.

Tämä kassi on koristeltu kiinni ommelluilla langanpätkillä, joita neuletöistä on jäänyt yli.

Esillä olevat työt ovat kahden viime vuoden ajalta. Nyt Tuula Salmella on työn alla uudenlaiset villasukat:

– Tarkoitus on neuloa pohja kaksilla puikoilla niin, että siihen tulee huovutuslangalla vahvistus. Niin sukat olisivat lämpimät kylmääkin lattiaa vasten. Saa nähdä, onnistunko toteuttamaan idean, hän sanoo.

Tuula Salmen lapaset, laukut ja kortit ovat esillä Lemin kirjastossa kesäkuun 28. päivään asti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *