Siirry suoraan sisältöön

Anu Karhu: kouluasia paisui ihmeellisesti

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Anu Karhu äänesti toistamiseen kunnanjohtaja Kati Rekolan esitystä vastaan Lemin yläkoulun lehtorien virkojen säilyttämisen puolesta.

Onko Lemillä nyt hallituskriisi, Anu Karhu?

– Tuohon en osaa sanoa mitään. Kouluasia sai aivan ihmeelliset mittakaavat, hän kommentoi.

Karhun mukaan oppilasmääräarviot eivät anna perustetta virkojen lakkauttamiselle, sillä ainakaan kolmeen vuoteen ei sellaista vähennystä ole nähtävissä.

– Ja jos oppilasmäärät vähenevät, vähennys alkaa esiopetuksen ja alakoulun päästä, ei yläkoulusta. Kymmenen vuoden päästä tilanne voi sitten olla sekin, ettei ole toista koulua.

Karhu kantaa huolta opetuksen tason heikkenemisestä, mihin tuntiopettajien, mahdollisesti epäpätevien, myötä jouduttaisiin. Hyvät koulut ovat kuitenkin se, millä lapsiperheitä on Lemille voitu houkutella. Siitä pitää pitää kiinni, jos ylipäätään halutaan säilyttää Lemi itsenäisenä, hän sanoo.

Anu Karhun mukaan kunnanhallituksen päätöksen oikaisuvaatimuksella ei ollut laillisuusperustetta, ja tarkoituksenmukaisuudestakaan ei ollut näyttöä.

– Arviointimenettelyyn vetoaminen on outoa sekin. Kunnan kehittäminen ei voi jäädä sen jalkoihin, korostaa hän.

Kunnanhallitus jakautui asian tiimoilta kahtia niin, että myös kokoomuksen ja keskustan ryhmät hajosivat. Kokousilmapiiriin se on tuonut kireyttä, mutta yhteen hiileen voidaan muissa asioissa edelleen puhaltaa, Anu Karhu uskoo.

Kati Rekola: ”Joskus

mielipiteet jakautuvat

Hallituskriisinä ei tilannetta näe myöskään kunnanjohtaja Kati Rekola:

– Ei ole hallituskriistä kysymys. Kuntademokratiassa tulee vastaan joskus asioita, jotka jakavat enemmän mielipiteitä, hän kommentoi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *