Siirry suoraan sisältöön

Leena Halme (1941-2021) – elämäniloa kuolemaan saakka

Toukokuun viimeinen päivä kantoi suruviestin: Leena Halme kuoli 79 vuoden iässä.

Leena Halme kuoli 31. toukokuuta sairastettuaan pitkään. Kuva: Halmeiden kotialbumi.

Nuijamaalla 7. elokuuta vuonna 1941 syntynyt Leena Inkeri Halme (s. Vilkko) asui suurimman osan iästään Lemin Kuukanniemessä ja viimeiset vuotensa Savitaipaleen kirkonkylässä. Molemmissa pitäjissä hänet opittiin tuntemaan elämäniloisena liikunnan ja hyvän mielen lähetttiläänä.

– Oli kaksi asiaa, mistä minä olen elämässäni yli kaiken tykännyt: liikunta ja ihmisten kanssa oleminen, on hän itse sanonut.

Elämäntyönsä Leena Halme teki muodin maailmassa: eri vaatemerkkien myyntiedustajana ja vaatesuunnittelijana. Edustajan työ vei hänet ja hänen puolisonsa kaikkialle Suomeen ja myös ulkomaille. Lemin Messuilla 1900-luvun loppuvuosikymmeninä Leena Halme oli uskollinen näytteilleasettaja, jonka osasto houkutteli runsaasti kävijöitä.

Maaherra Matti Jaatinen puolisoineen tervehtimässä Leena Halmetta Lemin Messuilla.

Myyntiedustajan työn hän lopetti 2000-luvun alussa, kun äitinsä kanssa myyntireissuja kulkenut poika Tom menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen. Myös muotikaupan luonne muuttui niin, että edustajan työ kävi kannattamattomaksi.

Ulkomaat Australiaa myöten tulivat tutuksi myös urheilun myötä: Leena Halme aloitti veteraani-ikäisenä kilpajuoksun ja erikoistui 400-1500 metrin matkoille. Se kannatti, sillä vuosien 1985-2009 aikana hänen palkintokaappiinsa kertyi yhdeksän MM-kisamitalia, seitsemän kultaista EM-mitalia ja Suomen ja Pohjoismaiden mestaruuksia lukematon määrä.

Leena Halme Euroopan mestarina vuonna 1990. Kuva: Halmeiden kotoalbumi.

Leena Halmeella onkin urheiluseuransa Lemin Eskojen mitaliennätys. Oman kilpailemisensa ohella hän ahkeroi Eskojen Kuukanniemen osaston toiminnassa. Hän opasti ja kannusti lapsia ja nuoria liikunnan ja urheilun pariin. Ja kun Lemin naiset aina kesän alussa säntäsivät Lahnajärveä kiertämään pankin hölkkätapahtumassa, alkuverryttelyn veti Leena Halme.

Leena Halme opetti kaikenikäisiä lemiläisiä myös tanssimaan. Kansalaisopiston opettajana hän opetti Kuukanniemessä, Huttulassa, kirkolla ja Ruomissa.

– Kun minulla oli lasten jazz-tanssi, ja sitten oli hiphop, sitten oli naisten jazz-tanssi, sitten oli itämainen tanssi ja sitten oli vielä jooga, silloin minä joskus vaatteita vaihtaessa mietin, että minun pitää taas muuttaa roolia: ei sillä keinuttelulla mennä joogaa opettamaan, kertoo hän Pisnesmiehiä Lemiltä -teoksessa.

Kaikkeen ehtinyt ja kaikkea jaksanut Leena Halme oli kaksinkertainen Lemin Esko: paitsi urheileva Esko, myös kotipitäjänsä kunniakansalainen Lemin Esko vuosina 1998-2000.

Uudelle kotipaikkakunnalle Savitaipaleelle Leena Halme kotiutui nopeasti ja oli mukana muun muassa SPR:n vapaaehtoistoiminnassa. Edes pitkällinen sairaus ei estänyt häntä olemasta mukana tapahtumissa ja elämässä ympärillä – ihan loppumetreille saakka.

Leena Halmetta jäivät kaipaamaan poika, miniä ja kolme lastenlasta, sisarukset perheineen ja iso ystävien joukko.

KAIJA LANKIA

P.S. Leena Halmeen työstä ja elämästä enemmän Lemin Kirjavan etusivulta löytyvästä Pisnesmiehiä Lemiltä -teoksesta alkaen sivulta 242.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *