Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Tässä vaiheessa pilvet vasta hiukan uhkailivat. Päivä näytti hyviä enteitä, pilvet olivat kahden vaiheilla: keräännytäänkö ja kaadetaan vesi tälle torille, vai hajaannutaanko ja ripotellaan kasteluvettä jonnekin muualle?
Mäntyperän eukko ei halunnut välttää kiusausta, vaan suunnisti kohti pottutelttaa. Olihan tätä herkkua kuulema saanut jo aiemminkin, mutta ensimmäiset nämä olivat tälle eukolle, muovipussillinen keskikokoisia timoja, ja kaupasta sitten sipulisillipurkki – voisiko ihanampaa juhannusherkkua kuvitellakaan. Kaima tässä kuitenkin ehti ensin ostoksille…
Hakamäen kesä avautui kosteissa merkeissä sekin. Pihateltassa oli Erja Ruohio värjäyspuuhissa, tässä väri tarttuu lankoihin kahvinporoista.
Pieniä purkkeja oli siinä vieressä täynnä salaperäisiä kiinne-aineita, mutta esimerkiksi raparperin lehdillä voi värjätä ilman näitä aineita, lämpötilojen kanssa vain on oltava tarkkana. Runsaat lupiinikasvustot voisi kerätä kasvivärjäykseen, niistä tulee kauniita sävyjä nuorista lehdistä tai kukkasista. Kauniit lampaanvillalangat herkullisine luonnonväreineen riippuivat siinä vieressä ja Eila Kajanus-Jurvanen taustoitti tarinoita, ehkä ei lampaanvilla sukissa kauan kestä, mutta parsiminen ja terittäminen olivatkin ennen arvossaan.
Sade oli alkanut ropista telttakatoksen päälle, porisi kuin kiehuva värjäyskattila, mutta sisällä ”uuni oli päällä”, kuten lapset olivat sanoneet, kun näkivät tulet tuvan suuressa leivinuunissa. Ei tuntunut kylmä eikä kosteus, kun hörpättiin avajaispäivän kahveja herkullisen piirakan kera, ja ihmeteltiin entisvanhaa sukkien kuivatusta. Puusta oli tehty sopivia muotteja, joihin pestyt villasukat pantiin kuivumaan,etteivät kutistuisi kuivuessaan. Sateesta huolimatta vierailijoita istui tuvan pitkillä penkeillä, pohdittiin ulkorakennusten pärekattojen uusimista, mistä vaan löytäisi pärekoneen ja tekijän…
Tänä vuonna Hakamäen teemana on ”Lahjan aikaan”. Lahjalle on laitettu oma kamari, jossa tämän ahkeran naisen elämää sota-ajoista alkaen on esillä. Lahja asui Tikan kylässä Säänjärvellä, ja hänen testamentillään on suuri merkitys kotiseutuyhdistykselle. Luomutilalla ollut alkuperäinen rakennus muuttui jossain vaiheessa matalaksi nykytaloksi, jossa nyt asuu Erja Ruohion tytär Heini perheineen. Lahjan kamarissa Hakamäellä on todella paljon katsomista, valokuva-albumeista kunniakirjoihin, käsitöihin ja onpa esillä myös Lahjan arkimekko, ja oma kuva. (kuvat 6973 ja 6972)
Tänä vuonna oppaita on ainakin tämä nelikko: vas. Otso Kilkkinen, viime vuodelta tuttu Elias Nevalainen, Tove Terho ja yleismies-opas Oliver Lantta, joka puuhailee tarpeen mukaan muissakin hommissa.
Sanni Kunttu on kuun loppuun asti Olkkolan pihan museolla luetteloimassa tavaroita ja saapuu sen jälkeen lisä-avuksi Hakamäelle. Molemmissa paikoissa on takuulla paljon mielenkiintoista katsottavaa ja kuultavaa, kannattaa käydä, vaikkapa mahdollista kuhankeittäjää kuulemassa.
Gellariassa myös värien leikkiä
Gellariass on esillä Savitaipaleelle paluumuutajana saapuneen Jaana Väänäsen abstrakteja maalauksia, suuria valkoisilla seinillä hyvin viihtyviä mielikuvituksellisia kuvia. Esite kertoo,että hän on aikaisemmin maalannut paljon akvarelleja, mutta nyt akryylivärein kankaalle. Ja vaikka hän sanoo välttelevänsä ihmisiä, eläimiä, ja muita tunnistettavia muotoja, niin jopa espoolaistytöt tästäkin taulusta löysivät järven ja puutarhan.
Taivaskin siellä sinisenä siinteli,itse näin siellä tietysti linnut. Orivedellä ja erilaisilla kursseilla taidetta opiskellut Jaana on pitänyt näyttelyitä Mikkelissä ja Helsingissä, ja nyt siis täällä Gellariassa, jonne värikylläiset suuret työt sopivatkin hyvin.
Esillä on myös muutamia pienempiä kuvia, mutta julkisiin valoisiin tiloihin, sekä suurten puhtaitten pintojen nykykoteihin nämä mielikuvitukselliset työt sopivat mainiosti. Värit ovat kauniita ja jotenkin rauhoittavia, pelottavia tai päällekäypiä kuvia näistä on turha etsiä.
Näyttely on avoinna vielä lauantaihin 28. kesäkuuta asti kello 11-17 Gellariassa, Peltoinlahdentie 11. Suosittelen lämpimästi!