Siirry suoraan sisältöön

Lemin koulukeskuksen kielihankkeelle tunnustusta

Lemin koulukeskus palkittiin kielihankkeiden eurooppalaisella laatuleimalla yhtenä kolmesta suomalaisesta koulusta.

Tällä Kouluhallituksen videolla kerrotaan Lemin hankkeesta.

Kielihankkeiden eurooppalainen laatuleima (European Language Label) myönnetään vuonna 2025 kolmelle suomalaiselle Erasmus+ -hankkeelle. Yksi palkituista on Lemin koulukeskus, jonka kansainvälisen toiminnan keskiössä on kielitietoisuuden lisääminen ja eurooppalaisuuteen kasvattaminen.

Lemin koulukeskuksen Erasmus+ -toiminnassa keskitytään pieniin eurooppalaisiin kieliin ja vähemmistökieliin.

– Kielten opetuksen hankkeet ovat tuoneet valtavasti lisäarvoa opetukseen, kertoo Lemin koulukeskuksen rehtori Lauri Hyppönen tiedotteessa.

– Oppilaat ovat huomanneet pärjäävänsä koulussa opitulla kielitaidolla, ja he ovat saaneet sen myötä itsevarmuutta, Hyppönen jatkaa.

Kiinnostus kieliin kasvaa ja

kielitaito paranee

Kansainvälinen toiminta avasi oppilaille uudenlaisen tavan opetella ja käyttää vierasta kieltä. Se on lisännyt kaikkien koulun oppilaiden kiinnostusta opiskella kieliä, ja myös englannin kielen oppimistulokset nousivat.

– Pienessä kunnassamme Erasmus+ -hankkeet ovat tuoneet koulua positiivisesti esille ja ne ovat tärkeä osa laadukasta perusopetusta, Hyppönen painottaa.

Osa kunnan

strategiaa

Lemin koulukeskuksella on Erasmus+ -akkreditointi, joka mahdollistaa pitkäjänteisen strategisen kansainvälistymisen. Lemillä akkreditoinnin painopisteinä ovat eurooppalaisuuteen kasvaminen kulttuuriopetuksen keinoin, kielitietoisuuden herääminen ja koulussa opitun kielitaidon käytännön hyödyntäminen.

Opetushallituksen valintaraati totesi perusteluissaan, että Lemin koulukeskuksen Erasmus+ -toiminnassa on ollut kokonaisvaltainen ja kielitietoinen ote. Erityisenä ansiona on toiminnan liittäminen kuntastrategiaan, joka voi toimia kansallisesti hyvänä mallina.

Palkinto jaetaan perjantaina

juhlaseminaarissa

Kielihankkeiden eurooppalainen laatuleima (European Language Label) on palkinto, jolla nostetaan esiin monikielisyyden ja kielten oppimisen sekä opettamisen eurooppalaisia ulottuvuuksia. Se myönnetään innovatiivisille kielten oppimisen ja opetuksen Erasmus+ -hankkeille. European Language Label -palkintoa koordinoi Euroopan komissio. Palkinnon myöntävät Erasmus+ -ohjelman kansalliset toimistot kaikissa Erasmus+ -ohjelmamaissa.

Muut Suomesta vuoden 2025 European Language Label -palkinnon saajat ovat Hangö Gymnasium ja Kalevan lukio. Suomalaisille palkinnonsaajille palkinnot jaetaan virallisesti 26.9. Euroopan kielten päivän 25-vuotisjuhlaseminaarissa, jonka järjestävät Opetushallitus, Kielikoulutuspolitiikan verkosto, suomalais-venäläinen koulu, Suomen kieltenopettajien liitto SUKOL ry ja LUKKI-verkosto.

1 kommentti artikkeliin “Lemin koulukeskuksen kielihankkeelle tunnustusta”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *