Siirry suoraan sisältöön

Markon ja Jukan Joulukonsertti Savitaipaleen kirkossa

Teksti ja kuvat Sirka-Liisa Vaalivirta

Kun Camilla Tiainen oli viettänyt Punaisen Ristin puolesta unettoman yön miettien että tuleekohan ketään, niin mahtoiko seurakunta osata varata tarpeeksi glögiä konsertin jälkeen tarjottavaksi. Sillä Savitaipaleen kirkon täytti maanantai-iltana noin 400 kuulijaa.

Kauniisti oli kirkko valaistu, ja kuninkaalliset herrat ensi kertaa kirkkoon astuessaan olivat henkäisseet, että ”vau, mikä kirkko”. Sanattomiksi Jukka Hallikaista ja Marko Manukselaa ei ihan helposti saa, ja letkeää jutustelua kappaleitten välillä käytiinkin. Herrat kehuvat olevansa yksinkertainen ja kaksinkertainen pappa, ja vaatimattomasti mainitsivat, että kuvaaminen on sitte ankarasti sallittua, ja jakaminen myös… jopa pakollista…

Ohjelmalehtisen mukaan heillä oli mukana säestävänä ryhmänä Festiva Quintet, vahvistettu kahdella laulajalla, Iisa-Stina Piispa, ja Jukan tytär Mina. Tämä nuorista musiikinopiskelijoista koottu ryhmä onkin varsin kirkollinen, kun soittajissa on vielä kolme Piispan sisarusta, Kiia-Maria, Nea-Noora, ja Inka-Liisa. Tuttuja nimiä Miehikkälä–Virolahti -seuduilta ovat myös Husut, joista mukana ovat Iina ja Saana. Kokoonpano on todella hieno, asuja myöten. Kenen lie ollut alunalkaen idea, että otetaan kylän tyttöset hommaan mukaan – loistava idea! Ja ajatelkaa, nämä näppärät soittajatytöt olivat vielä sovittaneet ohjelman kappaleet!.

Tässä konsertissa eivät laulajia nuotit häirinneet, vaan esiintyminen oli vaivatonta ja luontevaa. Tulkoon joulu ja Ilouutinen aloittivat konsertin, Sydämeeni joulun teen jatkoi, ja sitten otettiin mukaan solisti Iisa-Stina Heinillä härkien kaukalon soi tyttöjen sovituksena upeasti. Sylvian joululaulu kuultiin myös, vaikka on kuulunut huhuja, että se olisi kielletty… en kyllä tiedä miksi, onneksi kuultiin.

Minulle tuntematon oli kaunis laulu anteeksiannon joulusta, jonka Inka-Liisa ja Joel lauloivat somasti. Jouluilta oli Markon tekemä, ja voittanut joululaulukilpailun aikoinaan. Kaunis ja herkkä Taivas sylissäni sotki muistiinpanoni, olin kirjoittanut esittäjäksi Liisa-Marja, mutta …. niin monta sievää laulajatyttöä putkahteli esiin soittajien joukosta, ettei vanhempi enää kärryillä pysynyt. Vanhemmat herrat lavalla olivat toki tutustuneet facebookkiin sen verran, että tiesivät, että me vanhat otamme vaakakuvia, nuoret taas pystykuvia….

Heituinlahti tuli mainittua muutaman kerran juonnoissa, pisteitä siitäkin. Loistakoon liekki sopii tähän väliin . Suosituimman joululaulun Varpunen esitys oli todella tunteellinen, eihän se muuta voisi ollakaan Ja seuraavaan lauluun Marko kertoi surullisen tarinan, kuinka Elsa Koponen opetti lapsia ja A.O.Väisänen vaan otti ja lähti ja tuberkuloosi vei jne…. Ja niinpä Tuikkikaa oi joulun tähtöset -lauluun saatiin tunnetta, varsinkin kolmas säkeistö vallan mahtava, upea sovitus. Inka-Liisa opiskelee laulua ”hyvässä opissa” ja kauniisti lauloikin  ”meidän kahden joulu tähtinen”  Ilosanomassa sai jo yleisökin tulla rytmikkäästi mukaan, tässä ihastutti erikoisesti esityksen ”enkelikuoro”.

Tähän päättyi varsinainen konsertti, mutta Oi, jouluyö antoi hienon päätöksen illalle, aivan upean, Olin pakannut jo kamerani laukkuun, mutta siinä silmissäni seisoo yhä kaksi kuningasta keskellään kaksi kaunista neitokaista ja komean kirkkomme holveihin kajahtaa upea, upea laulu! Kiitos loistavasta konsertista, upeasta kokoonpanosta, hienosta ideasta ottaa nuorisoa kuninkaallisten siipien suojaan ja tehdä yhdessä näin täydellistä työtä! 

PS: Toivottavasti glögi riitti, toivoo taksiin kiirehtinyt Mäntyperän eukko.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *