Siirry suoraan sisältöön

Musiikkilauantain kuvasatoa

Lauantai oli Lemin musiikkijuhlien vilkkain päivä: neljä konserttia ja kaikkien aikojen yleisöryntäys, jonka sai aikaan Puistopartion lastenkonsertti.

Urheilukenttä täyttyi taapero- ja leikki-ikäisistä ja heidän huoltajistaan iltapäivän lastenkonsertissa.
Puistopartion työkonelaulut houkuttivat kuulijoita läheltä ja kauempaa.

Ennen Puistopartiota kuultiin jo kentän toisessa paikassa Laululavalla oopperaa. Aarioita esittivät sopraano Kaisa Kraft, mezzosopraano Karoliina McLoud ja tenori Eero Lasorla Tuomas Niinisen säestyksellä. Myös juhlien tuottajaa, sopraano Emmi Kaijansinkkoa kuultiin.

Kaisa Kraft ja Karoliina McLaud lauloivat erikseen ja yhdessä. Aurinko suosi juhlia – ajoittain ehkä liikaakin.

Lasorla ja Kaijansinkko nousivat lauantaina myös Tapiolan nuorisoseuran näyttämölle – jopa kahdesti. Tapiolassa esitettiin Johan Sebastian Bachin Kahvikantaatti kahteen kertaan. Kantaatin kolmas laulaja oli bassobaritoni Riku Pelo.

Riku Pelo (vas.), Emmi Kaijansinkko ja Eero Lasorla.

Kantattia säesti juhlien taiteellisen johtajan Toni Sahamiehen johtama ensemble: Sahamies (sembalo), Jon Selin (1. viulu), Alina Marttinen (2. viulu), Kaisa Kuvaja (alttoviulu), Matti Skyttä (sello), Liisa Riihimäki (kontrabasso) ja Sami Junnonen (huilu).

Soitinyhtye ja solistit esityksen jälkeen kahvi- ja rinkelilahjoineen.

Ennan Kahvikantaattia kuultiin toinenkin Bachin sävellys: Huilusonaatti E-duuri. Sen esittivät Sami Junnonen ja Toni Sahamies.

Toni Sahamies ja Sami Junnonen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *