Amanda Aalto maalaa näyttelyssään
Lemin Kuukanniemestä maailmalle lähtenyt taidemaalari ja muusikko Amanda Aalto, 26, pystytti näyttelyn kotipitäjäänsä ja huomasi, että Vanhassa pappilassa on hyvä valo myös maalaamiselle.
Lemin Kuukanniemestä maailmalle lähtenyt taidemaalari ja muusikko Amanda Aalto, 26, pystytti näyttelyn kotipitäjäänsä ja huomasi, että Vanhassa pappilassa on hyvä valo myös maalaamiselle.
Metalliyhtye Stam1na ja lemiläinen järjestöväki ja muut vapaaehtoiset kohtasivat iloisissa merkeissä torstaina Lemin vanhassa pappilassa. Yhtyeellä oli tuomisinaan liki kuusi tuhatta euroa Lemin nuorisotoimelle.
Lemin musiikkiyhdistys on käynnistänyt Leader-hankkeen laululavan pystyttämiseksi kirkonkylän urheilukentän laitaan. Satavuotiaan Suomen kunniaksi nouseva lava vihitään käyttöön ensi kesän musiikkijuhlilla.

Kari Haiko, Pirjo Nykänen, Eeva Arvela, Arto Sipilä, Eija Räisänen, Kari Pettinen ja Eija Sinkko mallasivat keskiviikkona kylttejä paikalle, jonne laululava rakennetaan.
Lue lisää »Musiikkijuhlat juhlii satavuotiasta Suomea laululavalla
Lemiläisiä matkailupaketteja esitellään tänään keskiviikkona Lahdessa Suoma-matkailumessuilla. Kotimaan matkailun suurin myyntitapahtuma tuo yhteen palvelujen ostajat ja tarjoajat.
Palautuskirjojen vuori Lemin kirjaston eteismatolla on nousemassa ennätyskorkeaksi, kun kirjasto on sairaustapauksen takia suljettu.
Lemin kunnan tekninen osasto on teettänyt hoitohakkuita Mataramäellä kirkonkylässä.
Nyt voi jo jokainen halukas tutkailla, minkä kokoinen Kuukanniemen uudesta koulusta tulee. Perustukset on näet jo valettu.
Lemin vanhassa pappilassa on vielä viikon ajan esillä Marja Matikaisen taidegafiikan näyttely ”Ovia, ikkunoita ja unia”. Se tarjoaa upeiden töiden ohella opastuksen metalligrafiikan monivaiheiseen työstämiseen.