Kunnanjohtaja vinkkaa jälleen
Lemin kunnanjohtaja Arto Ylönen antaa lukuvinkkejä ensi torstaina asukastilassa.
Lue lisää »Kunnanjohtaja vinkkaa jälleenLemin kunnanjohtaja Arto Ylönen antaa lukuvinkkejä ensi torstaina asukastilassa.
Lue lisää »Kunnanjohtaja vinkkaa jälleenLemi on sopivan kokoinen kunta kasvaa pienestä isoksi, todetaan Lemin kunnan strategialuonnoksessa, jota kunnanjohtaja Arto Ylönen esitteli kuntalaisille Lemin koulukeskuksessa viime viikolla.
Lue lisää »Leppoisasti ja luovasti pienestä isoksiLemin kunnanjohtaja Arto Ylösellä oli noin 30 kuulijaa, kun hän keskiviikkona vinkkasi kirjoja luettavaksi. Ylönen esitteli viisi kirjaa, jotka olivat tehneet häneen vaikutuksen.

Lemin kunnanjohtaja Arto Ylönen kertoo lukuharrastuksestaan asukastilassa kirjaston vieressä keskiviikkona 19. marraskuuta kello 12–13.
Lue lisää »Kunnanjohtaja vinkkaa kirjojaLemin kunta on lopettamassa rahallisen ja toiminnallisen tuen nuorten itsensä järjestämältä LMF-tapahtumalle. Kunnan hyvinvointikoordinaattori Kati Ahonen on ilmoittanut asiasta järjestävän tahon Länsi-Saimaan 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Merja Kuukalle.

Kunnanjohtajan työ kiinnosti kahden vuoden tauon jälkeen lappeenrantalaista Arto Ylöstä siinä määrin, että hän haki ja sai kunnanjohtajan viran Lemiltä. Perjantaista lähtien hän on isännöinyt kunnanvirastoa vanhassa pappilassa.
Lue lisää »Tohtori palasi mieliammattiinsaLemin kunnanhallitus on neuvotellut elokuussa virassaan aloittavan kunnanjohtaja Arto Ylösen kanssa johtajasopimuksen.
Lue lisää »Uuden kunnanjohtajan johtajasopimus tehtyLemin kunnanvaltuusto kokoontui maanantaina valitsemaan uuden kunnanjohtajan. Valtuuston yksimielinen valinta oli valintatyöryhmän ja kunnanhallituksen esittämä tekniikan tohtori Arto Ylönen, 42, Lappeenrannasta.
Lue lisää »Valtuusto valitsi ja kukitti kunnanjohtajanLemin uuden kunnanjohtajan valintatyöryhmä esittää, että virkaan valittaisiin tekniikan tohtori Arto Ylönen, 42, Lappeenrannnasta.
Lue lisää »Haastattelijat esittävät Arto Ylöstä kunnanjohtajaksi