Sade yritti latistaa yhteislaulutuokion
Lemin musiikkijuhlat laulettiin käyntiin sateen rapistessa laululavan kattoon ja yleisön suojautuessa teltan ja toripöytien katosten alle. Yhteislaululta se sade kuitenkaan vienyt terää.

Lemin musiikkijuhlat laulettiin käyntiin sateen rapistessa laululavan kattoon ja yleisön suojautuessa teltan ja toripöytien katosten alle. Yhteislaululta se sade kuitenkaan vienyt terää.
Lemin musiikkijuhlat lauletaan käyntiin nyt keskiviikkona urheilukentälle siirretyn iltatorin yhteydessä. Samalla yleisöllä on tilaisuus pukeutia kansallispukuunsa, jos sellaisen sattuu omistamaan. Sellaisen puuttuminen ei kuitenkaan ole este osanotolle.
Lue lisää »Kansallispuku päälle ja laulamaanLemin musiikkijuhlilla kuullaan ja nähdään Mozartin Taikahuilusta lapsiyleisölle sovitettu miniooppera. Taikahuilu esitetään Tapiolassa lauantaina 29. elokuuta kahdesti: kello 11 ja kello 14.
Lue lisää »Musiikkijuhlilla oopperaa lapsilleReilun kolmen viikon päästä vietettävien Lemin musiikkijuhlien lipunmyynti on lähtenyt verkalleen käyntiin, juhlien toiminnanjohtaja Karoliina Junno-Huikari kertoo.
Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Melkein taivaallinen hetki, kun nostan katseeni sinistä taustaa vasten syttyneisiin valoihin… ensimmäiset soinnut kajahtavat samalla hetkellä kohoten holvien korkeuteen…
Lue lisää »Lemin musiikkijuhlat – muistoja ja muutoksiaTorstaina alkavilla Lemin musiikkijuhlilla kuullaan sekä pianisti Liisa Malmivaaraa että hänen tytärtään sellisti Saima Malmivaaraa. He ovat vastanneet musiikkijuhlien tekemiin kysymyksiin juhlien Facebook- ja Instagram–julkaisuissa.
Lue lisää »Äitiä ja tytärtä kuullaan Lemin musikkijuhlillaBaritoni Arttu Kataja esiintyy Lemin musiikkijuhlien avajaiskornsertissa torstaina. Hän on vastannut Lemin musiikkijuhlien Facebookissa ja Instagramissa musiikkijuhlien esittämiin kysymyksiin.
Lue lisää »Arttu Kataja palaa mielellään LemilleLemin kellotapulin remontointi on alkanut piha- ja viemäröintitöillä.
Lemin musiikkijuhlia vietetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Yksi konserteista on omistettu viime vuonna menehtyneelle Lemin musiikkijuhlien pitkäaikaiselle ystävälle ja tukijalle, Raija Tuuliaiselle. Anu Talka jatkaa festivaalin suojelijana.
Lue lisää »Lemin musiikkijuhlilla muistetaan Raija TuuliaistaLied, sellot, piano, mieskuoro, solistit, Brahms, Sibelius, nukke ja aasi ovat pääosissa Lemin musiikkijuhlilla tulevana kesänä, 28.-31. heinäkuuta.