Siirry suoraan sisältöön

tilinpäätös 2010

Tilinpäätös hyväksyttiin valtuuston viimeisessä kokouksessa

Viimeisessä kokouksessan Lemin vanha kunnanvaltuusto käsitteli tarkastuslautakunnan laatiman arviointikertomuksen ja päätti velvoittaa kunnanhallituksen ja lautakunnat käsittelemään kertomuksen ja antamaan vastineet kertomuksen havaintoihin sekä raportoimaan valtuustolle kuluvan vuoden aikana havaintojen aiheuttamista toimenpiteistä.

Lue lisää »Tilinpäätös hyväksyttiin valtuuston viimeisessä kokouksessa

Lemin alijäämävuosi oli odotettu

”Parasta siinä on se, ettei se ole huonompi kuin se on” oli kunnankamreeri Pentti Pitkäsen ensimmäinen luonnehdinta Lemin kunnan viime vuoden tilinpäätöksestä. Mutta kolme yön nukkumisen jälkeen näkemys oli optimistisempi: ”On se kuitenkin parempi kuin odotettiin.”

Miinusvuoden varjoista huolimatta Lemin kunnantalolla paistaa aurinko.

Lue lisää »Lemin alijäämävuosi oli odotettu