Siirry suoraan sisältöön

Iso kive takoa

Älähdys ennen kalahdusta

Lemillä on noussut huoli, säilyykö oma terveysasema palveluineen Etelä-Karjalan hyvinvointialueen (Ekhva) säästöpaineissa ja yhteistoimintaneuvottelujen tiimellyksessä. Kylällä kierrrätetään adressia päättäjille toimitettavaksi.

Lemiläiset taistelevat oman hyvinvointiasemansa puolesta. Arkistokuva.
Lue lisää »Älähdys ennen kalahdusta

Lautakunnat: ei toista nuorisotilaa

Lemin kunnan sivistyslautakunta ja tekninen lautakunta ovat ottaneet kantaa nuorisovaltuuston pyyntöön saada kirkonnkylään oma nuorisotila. Lautakunnat eivät kakso sitä aiheelliseksi.

Kirjaston siivessä sijaitsevas asukastila on toiminut myös nuorisotilana syksystä 2021 lähtien. Kuva marraskuulta 2022, kuvassa nuorisotyöntekijä Tommi Haiko.
Lue lisää »Lautakunnat: ei toista nuorisotilaa

Kun mieli palaa nuoruuteen ja sydän vaatii tekoja

Onko vanhan lupa haaveilla – ja toteuttaa haaveitaan? Pystyykö kahdeksankymmpinenkin oppimaan uutta ja tekemään muutoksen elämäänsä? Näihin kysymyksiin etsitään vastauksia Tapiolan teatterinäyttämöllä draaman ja huumorin keinoin ensi-iltansa saaneessa Kaukorakkaus-näytelmässä.

Näytelmässä naiset valtaavat Kaukon (Arto Penttilä) muistot ja ajatukset: Liisa (Merja Kouvo, vas.), Hillevi (Liisa Haiko) ja Raili (Merike Koiv). Kuva Pirjo Nykänen.
Lue lisää »Kun mieli palaa nuoruuteen ja sydän vaatii tekoja