Sellanen ol Viipuri!

19.8.2016

Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Savitaipaleen eläkeläiset lähtivät elokuisena keskiviikkona kanavaristeilylle Viipuriin. Joillekin matka oli ensimmäinen, mutta jotkut olivat reissanneet aikaisemminkin risteillen, bussilla tai omalla autolla.

Vasta virkaansa astuneet Taneli ja Charlotta viihdyttivät matkalla.

Vasta virkaansa astuneet Taneli ja Charlotta viihdyttivät matkalla.

(jatkuu)

Väinö Raution syntymästä 120 vuotta

29.7.2014

Teksti: Eeva Jokipelto
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 120 vuotta taidemaalari Väinö Raution syntymästä. Hän syntyi Viipurissa 9.5.1894. Hän oli koko sielultaan ja sydämeltään karjalainen taiteilija, joka ei koskaan voinut unohtaa menetettyä kotiseutuaan.

Väinö Rautio: Paimensaaren silta, 1944. Taiteilijan teoksia on esillä Art Paimensaaressa vielä tämän viikon ajan.

Väinö Rautio: Paimensaaren silta, 1944. Taiteilijan teoksia on esillä Art Paimensaaressa vielä tämän viikon ajan.

(jatkuu)

Kunnan sivuilta silmään osunutta

11.2.2011

Lemin Kirjava kurkkasi Lemin kunnan nettisivuille ja lueskeli, mitä on menossa. Mm. sen huomasi, että Rapasalonsalmen siltahankkeen lupahakemus on nyt kunnassa asianosaisten ja asiasta kiinnostuneiden tutkittavana ja mahdollisten muistutusten jättämistä varten. (jatkuu)