En olisi ikinä uskonut – Mäntyperän kuulumisia

Todella uskomaton kesä alkaa olla takana. Elokuun pimeneviin iltoihin Mäntyperän eukko ripusti jo kaiken kirjavat jouluvalot pihakatokseensa, siihen jota muualla myllänneet myrskyt eivät ainakaan vielä ole vieneet. Piha ympärillä on kuivunut rutikuivan ruskeaksi, ja jo aikoja sitten eukko luovutti. Ei enää jaksa kantaa vettä kuin muutamalle kituvasti kukkivalle silmänilolleen. Siltikin tuntuu, että käsivarret ovat venyneet ainakin metrin.

En olisi ikinä uskonut, että toivorikkaasti katselen taivaalle jo heti aamutuimaan-  nousisiko jostain päin sadepilviä. Tällä hetkellä on hitunen toivoa, sillä harvinaista kyllä, taivas on kevyessä pilvessä. Enää tuskin kannattaa ripotella vesiämpäreitä räystäitten alle, sillä jos entistä pitää, kohta alkavat sateet ja vettä on sitten ylen määrin ilman turhanpäiväistä talteenottoakin. Luulisin. Ja mitä sillä ylimääräisellä enää tekisikään, kun perunat ja muut ovat jo kuolleet kuivaan.


Muuten hellekesä oli aivan hurmaava. En olisi ikinä uskonut, että tällainen vilukissa pystyy kulkemaan hameessa, ja joskus jopa ilmankin koko kesän. Niinpä tuli ostettua ihan uusikin mekko. Tulipunainen. Tämä eukkonen on siis kulkenut paahtavassa helteessä kirkuvan punaisena, vyörynyt kuin hälytysajoneuvo eteenpäin. Näyttävyyttä on ollut sekä värin että massan puolesta, ja vaikka onkin ollut varoitusvärinen kuin myrkyllinen marja, niin ei se ole estänyt ihania halauksia tuttujen tavatessa mailla ja mannuilla.
Kissa uupui helteessä. Ei ollut kerta eikä kaksi, kun se muutaman askeleen otettuaan kellahti nurmikolle, ja katseli laiskasti puoliavoimin silmin, kuinka pienet jyrsijät tai päästäiset melkein vetivät viiksivilloista. Jos eukko itse saikin hiukan helpotusta käydessään kylmässä suihkussa paitoineen päivineen, ei pitkäkyntistä kissaa toki uskaltanut sinne kainalossaan kantaa. Niinpä eukko kerran keksi laittaa kissalle kylmäkallen kylkeen. Kissa oikein venytteli hartaasti, kääntyi lopulta laiskasti ja piteli kallea kainalossaan, mahanahkan alla tiukassa syleilyssä.
Mutta sitä en olisi ikinä uskonut, että joudun avustamaan atrian pyydystyksessä tätä laiskimusta. Eräänä päivänä se tallusti myyränkoloja täynnä olevasta puutarhasta hampaissaan soma ruskea pitkähäntäinen otus. Tietysti helteestä huolimatta sitä piti pehmittää ennen nautinnollista herkutteluhetkeä, ja tuossa tuoksinassa pieni soma peltohiiri pääsi valkoapilalehtien alle piiloon niin, että kissa loikki turhaan ympärillä näkemättä saalistaan. Ja vaikka peltohiiri mustine selkäviivoineen on söpö kuin mikä, ja taitaapa olla ihan rauhoitettu otuskin, niin eukko auttoi kattiaan löytämään tuon jo osittain runnotun saaliin, joka värisi pelosta onnenapiloitten alla.
Mäntyperän eukko on ollut vuosikaudet tosi onnellinen, kun pimeä mörkömetsä kaadettiin tuosta puutarhan takaa. Piha on ollut lopultakin aurinkoinen kaiken iltapäivää ihan illan viimeisiin auringon silmäniskuihin. Ikinä en olisi uskonut, että joudun suojautumaan liialta paahteelta! Koti on useinkin sisältä kuin ryysyranta siivoamattomine nurkkineen, vaan nyt tämä boheemisuus on näkynyt jo kaukaa ulkoakin päin.
Iltapäivällä tuvan ikkunoihin piti ripustaa paksut kylpypyyhkeet peittämään muuten avoimia ikkunoita, joita ei yleensä peitetä kuin kapealla yläkapalla. Kuistin hehkuvaa kuumuutta eukko yritti lievittää naulaamalla ulkopuolelle isot vanhat verhot lepattamaan vähäisessä tuulessa. Kaikki ikkunat piti aukaista yöksi, päivällä ne olivat tiukasti kiinni, jotta ulkopuolinen helle pysyisikin siellä. Tuvan keskellä on suuri kivinen leivinuuni, joka tavallisina kesinä huokuu kylmää kuin avoin jääkaappi, vaan tänä kesänä senkin kylki tuntui lämpimältä kuin ystävän käsi.
Keväällä suuruudenhulluudessani kuvittelin, että tänä kesänä tienaan vähän matkarahoja mustikoita keräämällä. Viime kesänä näet hoksasin, että vaikka en kerralla pystykään keräämään kymmentä litraa, niin kahtena päivänä viisi litraa tekee jo sen kymmenen. Viileässä kellarissa kuvittelin säilyttäväni sen, kunnes saisin toisen ämpärillisen ja silleen. Ja vaikka suunnitelmat oli näin hyvin tehty, niin enpä olisi uskonut, että Luoja rajoittaa näitä ahneuteni alkeita näin totaalisesti. Myytävää marjaa ei ole näkynyt, ja itsekin olen syönyt vain kerran mustikkamaitoa, kiitos erään ystävällisen herrasmiehen.
Ikinä en olisi uskonut, että näin lunkisti otan elämän, vaikka ikkunat ovat vieläkin pesemättä ja polttopuut edelleenkin pienimättä. Mahdottoman hyvä ja ihana kesä jatkunee vielä, jonakin päivänä taivastelemme jatkuvaa sadetta, ehkä saamme vielä sieniäkin, kuka tietää. Rusketusraidat tulevat näkymään vielä pitkälle talveen. Ihana kesä tällaiselle ihmiselle, jonka ei ole ollut pakko yrittää jaksaa tehdä mitään!

SL

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *