Mummokuningatar pelastaa pikkujoulun – satu ja värityskuva

Olipa kerran kaukana korpimetsän keskellä linna, jossa asui Mummokuningatar, joka oli joskus ollut lumoavan kaunis – aivan kuin sinun äitisi on. Nyt hänestä oli tullut vähän harmahtava ja ryppyinen, mutta ihan onnellisena hän asusteli siellä linnassaan Harmaaraitaisen Kissansa kanssa.

Mummokuningatar oli nukkunut huonosti, ja niinpä hänen oli tosi vaikea herätä. Ei siinä muistunut mieleen mikä päivä on, tai mitä olisi pitänyt ruveta tekemään, ja niinpä hän keitti oikein vahvat päänselvityskahvit, ja pikku hiljaa asiat alkoivat palata mieleen.

Hän päästi Harmaaraitaisen Kissan sisään linnan keittiöön, kaatoi sille maitoa kultaiseen kuppiin, ja pukeutui tavallisiin arkivaatteisiinsa, pitkään kauniiseen mekkoon, jonka sitoi kultakoristeisella vyöllä ja koska oli pakkanen, ja linnakin aika kylmä, hän pani jalkaansa kuninkaallisen kauniit villasukat.

Juuri, kun hän oli saanut tulet palamaan linnan upeisiin ja koristeellisiin kaakeliuuneihin, alkoi puhelin piristä. Mummokuningatar etsi ja etsi sitä, kunnes lopulta löysi pienen kännykkänsä jääkaapista – kuka sen nyt sinne oli pannut!

”No voi hyvä tavaton, Joulupukkiko siellä!” ihmetteli Mummokuningatar, ”Kyseletkö, ollaanko täällä oltu kiltisti, on, on, mitä tuo kissa nyt joskus…”

”Atshuu!”, kuului puhelimesta, ” kyllä nyt todella tadvitsisi kiltin ihbisen apua, atshuu!”
Ja niinpä Joulupukki kertoi hyvin nuhaisella äänellä, että koko Korvatunturin porukka on kovan lentsun vallassa, ihan poroja myöten. Terveenä on ainoastaan Joulupukin oma mahtavasarvinen Valkoinen poro, jota on nyt pidetty Korvatunturin saunan eteisessä, ettei sekin sairastuisi. Joulumuorin kuulu mustaviinimarjamehu on juotu loppuun, tontut ovat kyllä saaneet lahjat valmiiksi, mutta ei heistä ole matkaan lähtijöiksi, pukista nyt puhumattakaan.

”Atshuu!” aivasteli Joulupukki edelleen, ”Nyd on pikkujoulukausi jo parhaibbillaan , eikä beistä ole batkaan. Etkö sidä voisi täbäd kerran auttaa…?”

Ja niinpä sovittiin, että Valkoinen Poro lähtee Korvatunturilta ihan yksikseen apunaan sisään rakennettu navigaattori kohti Mummokuningattaren linnaa, Mummokuningatar panee jotain punaista päälleen ja pukin hatun päähänsä, sen jossa vilkkuvalot varoittavat muuta liikennettä, jotta Poro pääsee perille pimeässäkin.

Tulosta kuva ja väritä kynillä tai väritä piirustusohjelmassa.

Eihän siinä kauan mennytkään, kun Mummokuningatar jo kiipesi pulkkaan, ja hurjaa kyytiä lähdettiin kiertämään pikkujoulusta toiseen. Joulupaketteja Mummokuningattaren ei sentään tarvinnut jakaa, pikkujouluihin lasten vanhemmat olivat laittaneet pieniä herkkupusseja, kaikille samanlaisia. Mutta voi sitä vauhtia! Ei ollut sellaista kyytiä Mummokuningatar ennen saanut! Ja joka paikassa laulettiin joululauluja ja pyörittiin piirissä, kylläpä oli hauska leikkiä joulupukkia!

Kun jäljellä oli enää yksi paikka, Mummokuningatar kiirehti Valkoista Poroa: ”Juokse porosein halki metsämaan..” Ja arvaas mitä silloin tapahtui. Voi kauhistuksen kananjalka, Valkoinen Poro törmäsi suurine sarvineen kahden puun väliin, niin että Mummokuningatar lensi umpsukkeluksiin lumihankeen. ”Voi voi vaikersi,” vaikersi Valkoinen Poro, ”Nyt minulta katkesi sarvi, eikä uutta kasva ennen ensi joulua, sarvipuolenako nyt matkaa jatkan!”

Olipa siinä lohduttamista, sillä Valkea Poro oli todella ylpeä upeista sarvistaan. Vaan ei siinä auttanut kauan surra, viimeinen pikkujoulu hoidettiin mallikkaasti, ja sitten palattiin Mummokuningattaren linnaan. Mummokuningatar haki kellaristaan valtavan laatikollisen mehupulloja, ohjelmoi navigaattoriin Korvatunturin osoitteen, ja laittoi yksisarvisen rekineen kotimatkalle. Toivottavasti koko Korvatunturin porukka paranee oikeaksi jouluksi, tuumaili Mummokuningatar hyvin väsyneenä. Hän pujahti peittonsa alle, risti kätensä, siunasi kaikki rakkaansa ja tuskin ehti nukahtaa, kun..
Puhelin taas soi , ja soi, eikä sitä löytynyt mistään. Lopulta Mummokuningatar huomasi, että se olikin herätyskello. Tokkuraisena hän hieroi silmiään. ”Voi hyvä tavaton, olenko minä nähnytkin vain unta!”

Mutta kun hän kömpi valkoisista lakanoistaan, oli hänellä punainen nuttu yllään, ja voi ihmettä, lakanoista kopsahti lattialle myös valkoinen poronsarvi. Onpa tässä nyt pohtimista kerrakseen. Sen pituinen se.

SL

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *