Siirry suoraan sisältöön

ITE-taiteen tekijöitä etsitään

Maaseudun Sivistysliitto kehottaa eteläkarjalaisia ilmiantamaan naapurinsa tai ilmoittamaan reilusti itsensä, jotta maakunnan itseoppineet kansantaiteilijat saadaan kartoitettua ja kaiken kansan tietoisuuteen.

Lemilläkin ITE-taidetta näkee siellä täällä, mm. Huttulassa voi "bongata" ison auringonkukan.

ITE-taiteen ilmenemismuodot ovat moninaiset, mutta tunnusomaista nykykansantaiteilijoille on itseoppineisuus ja omaperäinen kekseliäisyys aiheiden, materiaalien ja tekniikoiden suhteen. ITE-taidetta ovat moottorisahaveistokset, betoniveistokset ja kierrätysmateriaaleista kootut teokset.

MSL:n määritelmän mukaan ITE-taiteen erottaa harrastajataiteesta se, että taidetta tehdään ensisijaisesti itselle, omaksi iloksi, tekemisen ja kokeilemisen  innosta ja vimmasta. ITE-taiteilijoita harvemmin näkee opistojen taidekursseilla tai heidän töitään näyttelyssä.

Siksi ITE-taidetta etsitäänkin nyt kyliltä ja teiden varsilta, jotta taiteilijat saisivat ansaitsemansa kunnian ja heidän työnsä pääsisi valtakunnallisiin ja kansainvälisiin julkaisuihin. MSL on kartoittanut ITE-taidetta vuodesta 1998 lähtien; Etelä-Karjalassa kartoitus käynnistyi tänä keväänä.

Tänä vuonna tehtävän kartoituksen tulokset kootaan näyttelyksi Lappeenrantaan kesällä 2012.

Ilmoittautumisia ja ilmoituksia taiteilijoista ja heidän töistä valokuvineen otetaan vastaan osoitteessa Maaseudun Sivistysliitto, Kauppakatu 23 b A 8, 80100 Joensuu tai minna.tuuva(at)msl.fi.

1 kommentti artikkeliin “ITE-taiteen tekijöitä etsitään”

  1. merja taipale

    olen ite taiteilija jos olette kiinostuneita olen osoitteessa laappaantie 626 54550 suo-anttila puh 0405819927 olen tehnyt puusta moottorisahalla veistoksia 59v vanha eläkeläinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *