Siirry suoraan sisältöön

Stam1nalle jälleen voitto

Lemiläinen metallimusiikin ykkösbändi Stam1na voitti jälleen yhden äänestyksen. nyt oli vuorossa YleX-radiokanavan äänestys 2000-luvun parhaasta live-bändistä. Stam1na on Lemillä esillä musiikkijuhlien aikaan näyttelyn muodossa.

Millainen pysti uusimmasta voitosta palkinnoksi yhtyeelle räpsähtää, ei ole Lemin Kirjavan tiedossa. Mutta todennäköisesti sekin palkinto nähdään heinäkuussa Lemin koulukeskuksessa esillä olevassa näyttelyssä, jonka Lemin musiikkijuhlat ja Lemin kunnan kulttuuri- ja nuorisotoimi yhdessä pystyttävät. Näyttely tulee olemaan esillä musiikkijuhlaviikolla eli heinäkuun viimeisellä viikolla.

Antti Hyyrynen kävi tiistaina tuomassa Urolan harjoituskämpältä materiaalia koululle näyttelyä varten. Kaikenlaista kiinnostavaa esille laitettavaa on kertynyt 15 vuoden aikana – Tapiolan bänditapahtumajulisteista Emmohin ja Finnish Metal Awards’eihin, joista jälkimmäisten laskemiseen tarvitaan jo toinenkin käsi.

Samalla kun  ”Hyrde” ja vapaa-aikasihteeri Siru Liljander listasivat näyttelyesineistöä, muistelivat he menneitä ja keskustelivat Lemin treenikämppäongelmasta. Stam1na ei olisi päässyt alkuun, ellei sillä olisi ollut harjoitustilaa Tapiolan alakerrassa, jossa harjoitella iltaisin ja viikonloppuisin. Nyt vastaavaa tilaa ei Lemillä ole, ja sen löytymisen uusille, nouseville bändeille näkisi Stam1na parhaaksi tavaksi muistaa yhtyettä. Stam1nalaiset itse olisivat mielellään auttamassa hankkeessa.

Siru Liljander ja Antti Hyyrynen listasivat näyttelyaineistoa koululla tiistaina.

Stam1na-näyttely täydentää musiikkijuhlien runsasta ohjelmistoa. Viiden maksullisen ja viiden ilmaistapahtuman juhlaviikonloppu 28.-31.7. tulee tarjoamaan laulua ja soittoa moneen musiikkimakuun. Metallimusiikkia ei juhlilla tänä kesänä kuulla, mutta Stam1nakin voisi jonain kesänä kuulua juhlaohjelmistoon, totesi juhlien taiteellinen johtaja Päivi Loponen-Kyrönseppä maanantaisessa tiedotustilaisuudessa.

1 kommentti artikkeliin “Stam1nalle jälleen voitto”

  1. HYVÄ LEMIN MUSIIKKIJUHLAT!
    -Oman kunnan palkitut muusikot olikin aika ottaa huomioon myös musiikkijuhlilla, vaikkakin yhtyeen musiikinlaji poikkeaa ”totutusta”.
    Juuri tällainen huomiointi, musiikin rajoja vetämättä, on sitä avarakatseisuutta jota musiikin pitääkin olla.
    Mikä olisi hienompaa, kuin saada Stam1na musiikkijuhlille: pojat kirkkoon laulamaan äänissä! Lauluja heillä on valmiina: Joutsen, Lokki, Karhunraudat ja komeista komein: Viimeinen Atlantis! Äänissä laulamista siis siellä, missä sitä perinteisesti on kuultu: Lemin kirkossa.
    -Luulisi, että säestäviä muusikoita löytyisi musiikkijuhlien muista muusikoista, eikö?
    Ja mikä parasta; tällainen ohjelma toisi mukaan uutta sukupolvea Musiikkijuhlien kuulijakuntaan!
    Joko vuoden päästä pääsemme nauttimaan tästä??
    -Toivottavasti!!-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *