Uudella asvaltilla

Uudella asvaltilla on mukava pyöräillä. Eukkomamma kävi kääntymässä Huttulan tuulimyllyllä.

Tuulimyllyn mäki Huttulassa on Lemin viehttävimpiä paikkoja.

Huttulan suuntaan pääsee kirkolta nyt suurimmaksi osaksi uutta päällystettä myöten. Sen verran hyviä kohtia vanhassakin on, että ihan kokonaan ei asvalttia ole vaihdettu. Mutta siellä missä asvaltti on uutta, polkupyörä kulkee kuin silkillä, ja kun reunaviivat puuttuvat toistaiseksi, tiekin tuntuu leveämmältä.

Huttulan suuntaan on liikennettä sen verran vähän, että se soveltuu pyöräilyyn erinomaisesti; autoja ei ole väisteltäväksi liikaa. Ja kun itse on liikkeellä pyörän kanssa, pääsee perille paikkoihin ilman parkkeerauspulmia.

Niin kuin nyt tuulimyllyn mäelle, mikä on Lemin maisemallisesti hienoimpia paikkoja – sekä kallioinen mäki myllyineen että sieltä avautuva maisema Huttulan pelloille ja talojen pihapiireihin. Hellekausi on kuivattanut mäkeä siinä määrin, että kellokukkien sini on hieman nahistunutta, samoin maksaruohot näyttävät kalliolla janoisilta.

Mylly, joka vuosien jälkeen on saanut siivet, on ehtinyt nähdä helteet ja pakkaset jo 160 vuotta eikä kelejä hätkähdä olivat ne huonommat tai paremmat. Juhannuksena sää oli komea ja myllymäelle kokoontui yli sata henkeä juhannuspäivän maakirkkoon. Hienompaa paikkaa kirkonmenoille ei voi ajatellakaan, ja eukkomamma uskoo, että maakirkosta tulee perinne.

Eukkomamma jaksaa selittää pyöräreissujaan siksi, että ne ovat aina yhtä mukavia. Pyörän satulasta näkee ja kuulee niin paljon enemmän kuin auton kyydistä. Ja haistaa. Kuten nyt auringossa lämminneen mansikan tuoksun Toukkalan mansikkapelloilta. Vesi nousee kielelle.

Vaikka ei kunnolla ehditty heinäkuun puoliväliin, mansikkakausi alkaa olla jo lopussa ja säilöjillä viime hetket saada säilöttävää. Esimmäiset vadelmat alkavat jo punertaa, samoin herukat puutarhoissa.

Eukkomamma menee mustikkametsään, keittää hilloja mansikoista ja mustikoista, kun ei ole helteellä viitsinyt sulattaa pakastinta säilömiskuntoon. Ja miettii kuumeisesti, miten tänä kesänä suojaisi viinimarjansa rastailta – viime kesänä ne kun konttasivat suojaverkon alitse ja tyhjensivät pensaan, kun selkänsä käänsi.

Pienehköjä, mutta sitäkin punaisempia ja herkullisempia ovat helteessä kasvaneet mansikat.

Metsässä pilkottaa jo punaistakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *