Siirry suoraan sisältöön

Ikäihmisillä yhteinen syyspäivä

Valtakunnallisen vanhustenviikon kunniaksi oli Lemin seurakunnan diakoniatoimi järjestänyt ohjelmallisen syyspäivän seurakuntasalissa. Saliin ei kovinkaan monta tyhjää tuolia jäänyt, yhdessä oli mukava viettää aikaa.

Säräkeitto ja hyvä seura tekivät päivästä rattoisan.

Diakoni Pekka Rikkonen ja järjestelytoimikunta olivat koonneet monipuolista ohjelmaa. Oli lauluja ja runoja eläkeläisten lauluryhmän ja Riitta Järvisen ja Sirkku Heimosen esittäminä ja kanttori Kari Pettisen ja Savitaipaleen kapppalaisen Timo Kuutin musiikkihetki. Tuolijumppa vetreytti istumalihakset.

Hiippakuntasihteeri Ulla-Maija Harjun oli määrä tulla puhumaan vapaaehtoisuudesta voimana. Hän kuitenkin sairastui,.ja allekirjoittanut paikkasi parhaansa mukaan. Todeten ainakin sen, että Lemillä jos missä vapaaehtoisuus on voimavara. Mutta vapaaehtoistoiminnan pitää pysyä vapaaehtoisena, kolmannelle sektorille ei saa sälyttää tehtäviä, jotka kuuluvat yhteiskunnalle.

1 kommentti artikkeliin “Ikäihmisillä yhteinen syyspäivä”

  1. Pekka Rikkonen

    Kaija,

    Kiitos osallistumisestasi ja persoonallisesta aiheen käsittelystä. Se sopi hyvin Vanhusten viikon teemaan.

    Hyvää syksyä! pekka rikkonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *