Siirry suoraan sisältöön

Räppi vei koko kisan voittoon

Voitto aluekilpailussa ei riittänyt Lemin koulukeskuksen toiselle luokalle. Luokka vei voiton myös valtakunnallisessa energiansäästöaiheisessa kisassa.

Kaikki luokan oppilaat ottivat osaa voittoisan työn laadintaan.

Kaikki luokan oppilaat ottivat osaa voittoisan työn laadintaan.

Tokaluokka voitti kisan sanoittamalla, esittämällä ja nauhoittamalla räpin. Sen lisäksi he piirsivät energian säästöä esittäviä kuvia ja kokosivat niistä kollaasin. Moderni ja perinteinen esitystapa yhdistettyinä sekä huumori ja runsas tietosisältö sai tuomariston äänestämään lemiläiset voittoon, kisan järjestäjä, valtion asiantuntijayhtiö Motiva kertoo.

Palkinnoksi luokka pääsee matkalle, johon sisältyvät käynnit Korkeasaaressa ja Heurekassa. Myös Lappeenrannan Energia palkitsee voittajat.

Voittoisan räpin sanat menevät näin:

Naps, naps  napsuti-naps,

naps, naps  napsuti-naps.

Kun turhat valot sammuttaa,

niin siitä sähkön säästöä saa.

Jos katkaisijoita koko ajan rämppää,

niin sähkön säästö haaveeksi jää.

 

Wrum, wrum wrumputi wrum,

wrum, wrum wrumputi-wrum.

Jos autolla ajaa tuhatta ja sataa,

bensaa kuluu liian monta litraa.

Kannattaa ajaa hiljempaa,

niin säästyy bensaa, rahaa, energiaa.

 

Miks, miks miksuti-miks.

miks, miks miksuti-miks?

Miks säästää pitää energiaa?

Että meidän lapsillekin jää.

Luontokin säästämisestä kiittää

ja rahaa paljon säästöön jää.

 

Hei, hei heipsuti-hei,

hei, hei heipsuti-hei.

Kivihiili, öljy tosi vanhaa kamaa,

ei kannata käyttää yhtä ja samaa.

Vaihda aurinkoon, tuuleen ja vesivoimaan.

Se on kannattavaa tulevaisuusenergiaa.

 

Kilpailusta ja lemiläisten voitosta tarkemmin Motivan sivuilla.

1 kommentti artikkeliin “Räppi vei koko kisan voittoon”

  1. Erkki Lintunen

    Lämpimät onnittelut Lemin koulun tokaluokkalaisille! Niin sitä pitää!!!

    t. Erkki Lintunen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *