Siirry suoraan sisältöön

Isä ja tytär tekivät satukirjan

Isän 1980-luvulla sepittämät iltasadut saivat 2010-luvulla tytttären siveltimestä kuvituksen ja kirjapainossa kovat kannet.

Enniä ja Marttia ukin sepittämät ja äidin kuvittamat sadut alkoivat heti raukaista.

Enniä ja Marttia ukin sepittämät ja äidin kuvittamat sadut alkoivat heti raukaista.

Jos ei sattunut satukirjaa olemaan käsillä, Pentti Pitkänen kertoi tyttärelleen Tarjalle ja pojalleen Harrille tarinan vaikka Fiskarsin halkaisukirveestä tai Vaasan näkkileivästä. Tai sitten sorakuopasta.

Jostain syystä lapset tykkäsivät tarinoista. Ne saivat isän kädestä kirjallisen muodon siinä vaiheessa, kun tietokoneen käyttö tekstin tallentamiseen yleistyi, mutta jäivät sitteen keräämään pölyä kirjahyllyyn.

Tyttären, nykynimeltään Lindfors, mieleen ne kuitenkin  jättivät siinä määrin pysyvän jäljen, että nyt syksyn ja talven aikana hän maaalasi tarinoihin vesiväreillä kuvat ja taittoi tuotoksen kirjaksi.

Tänään maaanantaina lähetti toi Tampereelle kirjapaketin. Kirjaa ”Sorakuoppa ja satuja” on painettu kokeeksi 25 kappaletta perheen ja ystävien iloksi ja kummastukseksi. 20 euron hintaan kirjaa on saatavilla tekijöiden kotoa Lemiltä ja Tampereelta.

 

1 kommentti artikkeliin “Isä ja tytär tekivät satukirjan”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *