Siirry suoraan sisältöön

Kunnia kenelle se kuuluu

Lemiläinen Reino Talka haluaa oikaista Lemin pitäjänhistoriassa olevan asiavirheen.

– Kirjassa sanotaan, että pitäjän nimikkohenkilön Lemin Eskon valinnan aloitti urheiluseura Lemin Eskot. Se ei pidä paikkaansa, vaan idean esitti kulttuurilautakunnassa Helvi Talka. Pekka Hyyrysen johdolla lautakunta hyväksyi ajatuksen ja ensimmäiseksi Eskoksi valittiin Mauri Kuitto, Reino Talka sanoo.

Häntä on vuosia harmittanut historiakirjaan päässyt selvä virhe.

Virhe harmittaa myös Lemin Kirjavan päätoimittajaa, joka oli historiatoimikunnan sihteerinä ja sittemmin myös kaksi vuotta Lemin Esko.

Kun pitäjänhistoriasta ei ole otettu uusintapainosta eikä jatko-osaa ole kirjoitettu, toimikoon tämä oikaisuna: Helvi Talkalta oli kulttuuriteko panna alulle nimikkohenkilöperinne Lemillä.

2 kommenttia artikkeliin “Kunnia kenelle se kuuluu”

  1. Riitta Järvinen

    Olen Lemin 2. Esko vuodelta 1990. Olen myös toiminut Lemin Musiikkiyhdistyksen sihteerinä 1984-1990, sittemmin myös puheenjohtajana ja muuna jäsenenä.
    Olen huomannut, että ympäristössäni on käyty keskustelua LeminEsko-ideasta eli kuinka se sai alkunsa. Muistissani oli, että idea sai alkunsa eräässä musiikkiyhdistyksen kokouksessa, missä oli paikalla myös Helvi Talka. Muita kokoukseen osallituneita henkilöitä olivat Erkki Lintunen, Elvi Sinkko, Esa Vuorinen, puheenjohtajana. Kokous pidettiin Kuukanniemen koululla 30.12.1987.
    Nyt, vuonna 2017 esitellään uusi Esko maalaismarkkinoilla 19.8. Mukaan on kutsuttu vielä elävät eskot, joita on 13. Jos saan luvan aion lukea tilaisuudessa palasen em. pöytäkirjaa. Sen jälkeen kenties alkaa taas uusi tarinointi aiheesta: ”Kuinka nimikkohenkilö Lemin Esko sai alkunsa.” Parhain terveisin Riitta Järvinen, lemiläinen

  2. Leo Suomalainen

    Pöytäkirjamaininnat ovat ainoa todiste siitä mitä kokouksissa on esitetty. Helvi Talka on poissa, enkä näe hänen leskensä kuulemista tarpeelliseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *