Kotimaan kierrokselta kotiin

Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun Tuurilla tankattuamme jatkoimme matkaa Ähtäriin päin. Tällä kertaa ei poikettu eläinpuistoon, eikä nähty edes sitä ”kalakaania”, traktoria, joka kuskaa turisteja.

Kuusaan sululla oli hellepäivänä veneitä jonoksi asti.

Kuusaan sululla ei enää ole sulunhoitajaa.

Saarijärvelle päin ajeltiin, eväitä syötiin mukavalla levikkeellä ja hiukan kateellisina katseltiin kuinka lapset polskivat uimarannalla.

Mielenkiintoa herätti viitta maapallopatsaasta -olisikohan se niitä oman seutukunnan pyöreitä kiviä, kaiverrettu maapallo. Vaan eipä ollut!

Valtavan suurten puiden katveessa oli pieni ränsistynyt asumus, ja neulasten peittämä polku vei patsaalle. Hiukan erikoinen kaveri nimeltään Matti oli nähnyt joskus näyn, ja sen perusteella sitten rakentanut tämän julman suuren patsaan. Sen sementtijalusta oli jo hiukan murentunut, ja koko patsas olisi tarvinnut entisöintiä, mutta tarinat tästä kaverista ja hänen elämästään olivat vielä hyvin luettavissa suuressa taulussa, kuviakin Matista oli paljon.

Patsaasta jäi mieleen, että se kertoi kuinka koko ihmiskunta eleli suuren ristin suojassa. Harmi, kun kamera ei toiminut ja hyttyset söivät niin, että huteraksi jäi patsaaseen tutustuminen.
Koiranputket kukkivat tien laitamilla. Lupiinin ohella se on kasvi, joka pitäisi niittää kiireesti heti kukinnan jälkeen, jottei se tukahduttaisi kaikkia muita kasveja. Mutta kauniisti se koristi pientareet pitsiverhollaan. Laukaalle päin ajellessamme nähtiin jo kolmas heinäpelto, jossa heinät oli pantu seipäille, mutta nyt poutapäiviä pitkään odottaneet heinämiehet pöyhivät jo laajoja luokoja. Taitaa tulla vielä kunnon hevosheiniä!
Pysähdyttiin Kuusaan sululle katselemaan kuinka purjeveneet laskivat nöyrästi mastonsa ja odottelivat kiltisti kanavan veden nousua tai laskua matkaansa jatkaakseen. Ajat ovat muuttuneet muutamassa vuodessa. Joskus tässäkin oli iloinen naisihminen sulkuja hoitamassa, nyt nimi lienee Automatiikka. Koko ajan veneitä oli vuoroaan odottamassa, ihmekös tuo tällaisena hellepäivänä!
Vettä riittää onneksi vielä kanavan ohikin virtaamaan vuolaana koskena, jossa västäräkit neuvoivat pojilleen hyttysen pyyntiä vesikivien ympäriltä. Selkälokki sulatteli kala-ateriaa kosken kivellä ja koskelo suki sulkiaan auringon paisteessa kuohujen äärellä.

koski

(Mäntyperän eukko pyytelee muuten anteeksi runsaita ohilyöntejään näissä teksteissä. Syy on tämä : ne Heituinlahden kesäpäivillä lakatut kynnet kestävät ja kasvavat pituutta. Kun ei ole tottunut pitkillä pistelemään, niin oikolukua tarvitsisi selvästi!)
Mutta kotimatka jatkui. Kohta piti etsiä syömistä, ja pinnisteltiin Toivakan grillikioskille asti, se kun on yksi niitä mukavia paikkoja joista saa hyvää syötävää. Niin nytkin. Ja kun pienen kioskin luukulla lukee ”Jos olet tyytyväinen, kerro se muille, jos et ole , kerro se meille”. Kun siis olemme aina lähteneet tältä kioskilta tyytyväisinä, niin tulipa nyt kerrottua teille ”muille”.
Oi miten kauniisti kukkivat tervakukat punastuttaen tienlaitamat ihan kuin hävetäkseen hiukan, kun poliisiauto tuli vastaan ilman valoja! Tsot-tsot, pojat!
Vaikka mieli oikeastaan oli jo kotiasioissa, niin Kauriansalmessa, Puolmatkassa oli ihan pakko pysähtyä. Autoja oli joka paikassa, uusien omistajien avaaman kaupan terassilla istui iloisia ihmisiä ja rannassa oli meneillään ranta-illan viimeinen tapahtuma, arpajaiset. Hyvä ihme miten paljon ihmisiä!

kauria
Käytiin myös tutustumassa kaupan tiloihin ja toivottamassa onnea yrittäjille. Avarathan ne oli tilat, eivätkä hyllytkään pullistelleet tavaraa markettien lailla. Mutta varmaan kaiken tarpeellisen sieltä löytää. Mukava, toiveikas päätös kotimaan kierrokselle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *