Siirry suoraan sisältöön

Värtsilän musta löysi kotiin

Se onnistui! Lemin entinen kirkkoherra, rovasti Erkki Lintunen löysi Värtsilän musta -perunan siemenen.

Lintunen kertoo Värtsilän verkkolehden sivuilla, että hänen Kouvolasta saamansa siemenperuna oli kuin olikin aitoa värtsiläläistä. Sen todisti perunapeltoon puhjennut valkoinen kukka.

Erkki Lintunen kertoi hankkeestaan Värtsilän mustan palauttamiseksi oman pitäjän multaan viime syksynä Lemin potaattipäivällisillä. Tuolloin hän vielä jännäsi, oliko Pekka Lehdon kasvattama siemenperuna varmasti sitä oikeaa, ja jännäystä riitti aina heinäkuun lopulle saakka.

Eukkomamma ja Lemin Kirjava onnittelevat onnistuneesta kotiinpaluusta! Toivottavasti mullan alla muhii runsaslukuinen mukulasato, jotta Mustan kanta Värtsilässä vahvistuisi nopeasti. Paristakymmenestä siemenperunasta alkoi Lemin kirjavankin ”voittokulku”.

Kunhan Värtsilän mustaa on rovastin ja muiden värtsiläläisten pelloisa riittävästi, voimme varmaan odottaa, että sitä saadaan maistaa Lemin potaattipäivällisilläkin.

4 kommenttia artikkeliin “Värtsilän musta löysi kotiin”

  1. Erkki Lintunen

    Jos se minusta riippuu, niin saatte, rakkaat lemiläiset! Muuten se meidän musta maatiainen kirjoitetaan W:llä eli Wärtsilän musta ja sen toinen virallinen nimi on Karjalan musta. Niinpä nyt on Suomessa kaksi mustaa maatiaista: Karjalan eli Wärtsilän ja Kainuun eli Vanha musta. Ja lisäksi muita maatiaisia Lemin kirjava ja Lemin punanen.

    Lemin punanen ja Wärtsilän musta on ainoina maatiaisina toimitettu SUOMESTA Pohjoismaiseen Geenipankkiin. – Karjalan värit: puna-musta!

    Mitenkän sitten onkaan? Eikö Lemin punasenkin kukka ole valkoinen? Niinkuin on Wärtsilän mustan!
    Kainuun mustassa se on sinivioletti. Entä Lemin kirjavassa? Kaija varmaankin antaa minulle muutaman kirjavan mukulan, niin minä puolestani mustia? Ja ehkä joku muutaman Lemin punasen. Pitäsin ne visusti erillään, niinkuin Pekka Lehto Kouvolassa.

    Ja lopuksi tältä paikalta: Lukekaa valloittava kirja: John Reader, Peruna. Eräs maailmanhistoria. Sellaisen kuuluu olla Lemin kirjastossa ainakin kahtena kappaleena, ja isompien potaattifanien omassakin hyllyssä.

  2. Anteeksi väärä kirjoitusasu. Tuplawee siis potun nimen alkuun. Muistan tästä eteenpäin, ainakin yritän muistaa.
    Lemin punasella olen nähnyt sekä retliinejä että liki valkoisia kukkia – maasta ja kesän kasvuoloista riippuen. Tai niin oletan. Punertava on minusta yleisempo, mutta voin olla väärässä.
    Itselläni ei ole potun pottua viljelyssä, mutta varmasti löytyy lemiläisiä, jotka kirjavaa ja punasta toimittavat.

  3. Terttu Törmänen

    Hei!
    Mukavaa, kun sait Wärtsilän mustan takaisin! Olisiko joskus mahdollista saada paripientä mukulaa kokeiluun tännekin.

    Olen ihastunut lemiläisiin perunoihin ruoanlaitossa, aivan erinomaisia uunissa lihan kanssa haudutettuna.

    Tämä perunainnostus ei taida ”jäähtyä” hevillä. Aina tulee uusia ihastelun arvoisia vanhoja lajikkeita eteen.

    Syysterveisin Terttu Törmänen Kuusamosta

  4. Terhi Keltanen

    Hei, isäni on suuri perunan rakastaja ja viljelee omiksi tarpeikseen perunaa omakotitalon pihalla Lappeenrannassa. Hän on vuosien saatossa kokeillut monia lajikkeita ja nyt haaveena olisi saada peltoon vanhaa Karjalan eli Wärtsilän mustaa tai Kainuun Vanhaa mustaa. Saako teiltä ostaa perunaa, josta saisi sitten siemeneksi maahankin muutaman?

    Ystävällisin terveisin Terhi Keltanen Joensuusta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *