Siirry suoraan sisältöön

Kehittyvät laulajat kehittyvät edelleen

Kolmekymmentä laulajaa kokoontui maanantaina Lemin kirkkoon aloittamaan Kehittyvien laulajien syyskautta. Entiseen tapaan paikallisten osallistujien lisäksi joukossa oli laulajia Savitaipaleelta ja Lappeenrannasta.

Musiikinopettaja Sanna Pulkkisen johdolla harjoitteleva ryhmä laulaa tänä syksynä vuosien saatossa sävellettyjen messukokonaisuuksien lauletuimpia lauluja.

– Lauluissa kajastaa toivon ja ilon pohjaväri, kuoron alulle pannut Hanna Räsänen kuvailee.

Lauluista ja virsistä koottava Yhteisellä matkalla -messu toteutetaan Lemillä ja Savitaipaleella marraskuussa. Lemiläisten ehdotuksesta harjoituksia pidetään molemmilla paikkakunnilla. Näin ollen vuosi sitten vapaaehtoistoiminnan myötä virinnyt messuyhteistyö naapuriseurakuntien kesken syvenee. Lauluryhmä on aiemmin palvellut neljässä messussa.

– Kehittyvien laulajien toiminta sopii kaikille, jotka laulutaitoon katsomatta haluavat nauttia laulamisen ilosta ja toisten seurasta, Räsänen innostaa mukaan.

Kehittyvien laulajien toiminta alkoi tammikuussa 2013 osana Lemin seurakunnan Leader-hanketta.

Yhteisellä matkalla – messu  pidetään Savitaipaleen kirkossa 2.11. kello 18 ja Lemin kirkossa 16.11. kello 10. Tarkemmat tiedot harjoituksista seurakuntien ilmoituksissa.

1 kommentti artikkeliin “Kehittyvät laulajat kehittyvät edelleen”

  1. Erkki Lintunen

    Toivotan Jumalan runsasta siunausta virsilaululle eteen ilmestyneen näyn mukaisesti! Joka ei tunne menneisyyttä, sillä ei ole tulevaisuutta. Nyt näyttää olevan!!! Terveisiä Hannalle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *