Ei vielä sisällä – Mäntyperän kuulumisia

Teksti ja piirros: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Viime yönä satoi märkää lunta. Se on painavaa, mutta kaunista. Tai oli aamulla kaunista, nyt se on jo karissut puiden oksilta ja tippuu vetenä katolta.

Kun Mäntyperän eukko näki tuon ihanan lumimaiseman aamulla, mietti tietenkin, kannattaako tuohon kolaa työntää oleenkaan, vai aukaisisiko pihapolut lumipalloja pyörittämällä. Sitäpä ei tänä talvena ole vielä voinut tehdäkään!

Pistinpä poskeen Buranat varalta, selkä kun on reistannut kaiken talvea, ja sitten voiman tunnossa lumen puskentaan! Oi mikä ihana kevättalven aamu! Teeret torkkuvat koivun latvassa, talitiaiset laulavat maalaismaista titityytään, punatulkut pullistelevat mahalihaksiaan ja harmaapäätikka kaakattaa haikeasti kultaansa kaivaten.

Välähdyksenomaisia auringon pilkahduksia tunkee paksujen, hurjaa vauhtia kiitävien pilvien rakosista. Silmiin sattuu. Harmi-kissa miettii ovenrakosessa uskaltaisiko ulos, isokissa Ilves kun on tallustellut pihan poikki vain muutama yö sitten. Varoittelen Harmia, älä vain mene kauas! Pitkin seinän viertä se yrittää hiippailla tornin kupeeseen, säikähtää katolta putoavaa lunta ja hypähtää korkealle kääntyen ilmassa ihan toiseen suuntaan, ja säntää takaisin ovelle.

Kun eukko vihdoin ähkien ja puhkien saa lumipallonsa liikkeelle, alamäkeen puuliiterille päin, on kissakin jo varsin villinä pehmeässä lumessa peuhaamassa. Ja kun liiterin kupeeseen on lopulta noussut ukko, vielä vailla porkkananenää ja hiilisilmiä, ei kissan vauhdilla ole enää minkäänlaista tolkkua. Se vaanii eukkoa saappaan jäljessä, matalana, vain hännänpää levottomasti liikehtien, ja kohta jo hyökkää saappaanvarteen kiinni, hypähtää tavoitellen takinhelmaa ja loikkaa lopulta upoksiin pehmeään lumeen.

Olisko pitänytkin laittaa nimeksi Hauska, tuota harmia kun on ollut aika vähän. Paitsi eilen aamulla. Harmi oli tehnyt löysät terveiset vessansa viereen, sotkenut siinä pitkäkarvaisen häntänsä, ja juoksennellut sitten pitkin poikin tuvassa, tämän läppärin päällä, tiskipöydällä, ikkunalaudalla ja jopa kirjahyllyn reunalla. Yritin saada kissan kiinni pestäkseni tuon siivottoman huiskuttimen, mutta tietäähän sen mitä tapahtuu, jos kissaa hännästä vetää.

Aikaahan tuossa meni tupaa siivotessa, totta puhuen lattian pesustakin oli jo aikaa. Liekö kissa tuumannutkin, että asialle on jotain tehtävä, ja teki sitten. Nyt on Harmikin taas puhdas, ja aamullisten riehumisten jälkeen nukkuu tuossa sohvalla oman tyynynsä päällä sievästi sykkyrällä. Kyllä se on ihana!

Hyvän alkutalven jälkeen saatiin sitten ensin ne huippupakkaset ja sitten hirvittävät liukkaat. Urheasti Mäntyperän eukko ajeli pakolliset ajot, taputteli ja suostutteli Pientä Punaista, jotta vikuroimatta veisi ja toisi. Kyllähän se välillä tuntui, että ihme on jos perille pääsee, vaan tähän asti on onnistunut. Vain yhtenä päivänä eukko tarvitsi ystävän apua, kun ei kertakaikkiaan uskaltanut lähteä mäkisille mutkaisille teille tuonne vähän kauemmas. Nyt ystävänpäivän aattona, ja muulloinkin tietysti ymmärtää ystävän arvon. Osaisipa itsekin olla yhtä hyvä!

Taisi olla ennen niitä kovia pakkasia, kun eukko taittoi sievän oksan ja laittoi veteen. Ajattelin, että jospa se aukaisisi lehtiä, ja niinhän tuo teki. Ihan nuppujakin. Ei toki vielä ulkona pitkään aikaan, mutta sievä on terttuselja maljakossakin.

mantyperahelmikuu1

Kouluaikaan sain arestia tämän pensaan takia. Opettaja (jota muuten suuresti arvostin) näytti kuvaa ja kysyi, mikä tämä on. No minä kiusankappale vastasin kirkkain silmin, viattomasti, että paskamarjapuska. Ei arvostanut opettaja kansanomaista nimeä.

Tämä biologian opettaja oli hyvin ankara, mutta tykkäsin kovasti. Hän istui pöydän kulmalla, söi pastilleja koko tunnin, ja sanoi: ”Älkää uskoko mitä sanotaan, kokeilkaa aina itse.” Ja me tytöt hihittelimme, että ei uskota, että suonsilmä upottaa, mennään kokeilemaan!

Kasvit ovat Mäntyperän eukolle nykyään hyvin tärkeitä, kuten muukin luonto, mutta kouluaikaan jouduin usein tämän opettajan kotiin tenttimään latinalaisia nimiä tai jotain muuta. Muistaakseni hän tarjosi bussimatkalaiselle mehua ja keksejä.

Lämmöllä muistelen tätä perheetöntä naisihmistä, jolle kiusaa kirkkain silmin aikanaan tein. Hänelle ystävänpäiväterveisiä voin enää laittaa noiden taivaalla vaeltavien pilvien päälle, mutta kaikille lukijoilleni vielä voin. Hyvää Ystävänpäivää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *