Siirry suoraan sisältöön

Sinkkoja 17 polvessa

Uunituore sukukirja kertoo liki 6.000:sta Lemin Sinkkojen sukuun kuuluvasta 1500-luvulta tähän päivään. He edustavat 17 sukupolvea.

Jaana Sinkko kokosi kirjan tietoja kuusi vuotta jatkaessaan Eino Suonion alkamaa työtä.

Jaana Sinkko kokosi kirjan tietoja neljä vuotta jatkaessaan Eino Suonion alkamaa työtä. Kirjan kannessa on Suonion maalaama kuva Niemen talosta, jonka saunassa Suonio oli syntynyt.

-Lemin Sinkkojen sukulinja lähtee 1500-luvulla eläneestä Peer Larsson Sinckåsta. Hänet mainitaan vuoden 1571 hopeaveron veroluettelossa. Hänen syntymävuotensa ei ole tiedossa, mutta aikamies hänen on tuohon aikaan täytynyt olla, Jaana Sinkko kertoo.

Lemin Sinkkojen yhteyttä Ristiinan seudulla asuviin Sinkkoihin ei ole pystytty varmistamaan, ja myös Lappeen Sinkkolan Sinkkojen linkki Lemille on epäselvä, joten heitä kirjassa ei ole.

 

Lemin Sinkot ovat levittäytyneet laajalle. Kaukaisimmat asuvat Australiassa. Myös muun muassa Englannnissa, Itävallassa ja Ruotsissa asuvien tietoja kirjaan on löydetty.

– Kun joku on muuttanut Ruotsiin, hänen lapsensa ovat valmiimpia lähtemään edelleen maailmalle, Jaana Sinkko on huomannut.

Vain murto-osa kirjan 6.000 Sinkko-sukuun kuuluvasta kantaa Sinkko-nimeä. Kun sukupolvia on pitkälle toistakymmentä, avioliittojen myötä nimikirjo on laaja.

-Väestörekisterin mukaan Suomessa elää nyt 539 Sinkko-nimistä. Luvussa ovat mukana muidenkin sukujen Sinkot, Jaana Sinkko toteaa.

 

Jaana Sinkon käsittelimissä tiedostoissa oli noin 6.500 ihmisen nimet. Osa jäi kirjasta pois.

-Kaikkia ei saatu varmistetuiksi tai niille ei saatu julkaisulupaa, hän kertoo.

Hän ei kieltojen syitä udellut, mutta arvelee niiden liittyvän esimerkiksi kariutuneisiin avioliittoihin, joita ei kirjaan haluttu julkaista.

-Toisaalta uusien liittojen myötä olen ottanut mukaan myös aiempien avioliittojen lapset, vaikka he eivät ole verisukulaisia. Samoin adoptiolapset ovat mukana. Avopuolisot on mainittu, jos pariskunnalla on yhteisiä lapsia, hän selvittää linjaustaan.

 

Vaikka sukukirja oli Jaana Sinkolla työn alla neljä vuotta, ei hän omi kunniaa itselleen. Työn aloitti Eino Suonio 1990-luvun alussa laatimalla kortistoa ja sukutauluja. Seuraavalla vuosikymmenellä Veli Holappa siirsi tiedot tietokoneen tietokantaan.

-Kirjan teko kuitenkin pysähtyi. Sukuseuran hallituksessa kuuntelin pari vuotta keskusteluja, joissa mietittiin, että asialle pitäisi tehdä jotain. Päätin ottaa tehtävän itselleni, Jaana Sinkko kertoo.

Hän sai oppia työhön viime keväänä kuolleelta Eino Suoniolta.

-Suonio sanoi, että ”tutki sinä vain niitä keskenkasvuisia”, tarkoittaen alle satavuotiaita.

Jaana Sinkko tutki eläviä ja kuolleita ottaen yhteyttä eri sukuhaarojen edustajiin ja pyytäen heiltä apua tietojen keräämiseen.

-Nuoremmilta tietoja tuli hyvinkin nopeasti sähköpostilla, mutta vanhemmille pyynnöt saattoivat jäädä hyllyn reunalle odottamaan. Kaikia nimiä en mukaan saanut, hän kertoo.

 

Kuolleiden tietoja ja sukulaissuhteita hän etsi ja etsitytti myös hautausmailta. Toisaalta Jaana Sinkko odotti uusimpia tietoja aivan kirjan painoon menoon saakka kesäkuun lopulle.

-Mukana on kaksi siinä vaiheessa kastamatonta lasta: 30.5, syntynyt tyttö Virtanen Viitasaarelta ja 6.6. syntynyt tyttö Vehviläinen Lemiltä.

Molemmat edustavat kirjan 17. sukupolvea.

 

Lemin Sinkot 1565-2016 -teos on 20 euron hintaan myynnissä Jaana Sinkolla Lemin kirkonkylässä, Elvi Sinkolla Toukkalassa ja Matti Sinkolla Lappeenrannassa. Yhteystiedot löytyvät Sinkon sukuseuran kotisivuilta.

1 kommentti artikkeliin “Sinkkoja 17 polvessa”

  1. Hei, haluaisin tilata tuon kirjan. Esiisäni oli Daavid Daavidinpois Sinkko(nen). En vain ole vielä löytänyt häntä. Hän meni naimisiin Suomenniemellä ja sukunimi muuttui nimeksi Parta. Hän oli syntynyt 6.6.1796. Onk tullut tuon nimistä vastaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *