Omat ikkunat – Mäntyperän kuulumusia

Teksti ja piirros Sirkka-Liisa Vaalivirta

Harmi herättää jo aikaisin, liian aikaisin. Mäntyperän eukko ei jaksaisi nousta millään. Mutta kun kissa ottaa neljännen kerran vauhtia tuvasta, juoksee tassut tömisten kamariin ja ponnahtaa täydellä voimalla eukon mahan päälle on todellakin aika nousta.

Ulkona on vielä pimeää. Tosin makuuhuoneen ikkunan alla vielä tuikkivat kynttilävalot muotoonleikatussa vahvaoksaisessa pikku kuusessa. Oi, kylläpä se onkin kaunis, kun oksille on ripotellut hiukan lunta.

Ei ole Harmilla kiirettä ulos, ei ruokakupillekaan, sen piti vain saada emäntänsä ylös. Laitan kuitenkin kissankuppiin hiukan herkkuruokaa, jotta saan rauhassa pukea ja laittaa kahvit tippumaan. Onneksi ei ole tänä aamuna mitään muutaman päivän ikäistä väkisin syötävää heti aamulla. Puolinukuksissa on hyvä juoda kupponen kahvia, ja haukata hapanleipäpala vasta hiukan myöhemmin

Mutta kahvi juodaan keittiön ikkunan ääressä, siinä, jossa voi samalla katsella kuinka lintuset heräilevät aamiaiselle, tai pienen pienet hiiret ja myyrät kurkistelevat koloistaan. Kohta siinä on Harmi miettimässä, mistä kolosta kannattaisi ruveta paistia kyttäämään!

Sitä on hauska seurata. Harmilla on erittäin hyvä kuulo, aika kaukainenkin rapina saa sen hiipimään maha maata viistäen kohti kiinnostavaa koloa, siihen se jää liikkumattomana tuijottamaan, vain pörröhännänpää värähtelee vaisusti. Kunnes äkkiä pää kohoaa, tassut jännittyvät, häntä viskaa puolelta toiselle ja salamannopean hyökkäyksen jälkeen Harmilla on hampaissaan harmaa pikkuruinen otus. Ei se niitä yleensä syö, mutta korjaapa onneksi pois lintujen ruokinnalta. Ja kesällä tuolta puutarhasta – siellä vasta niitä koloja onkin!

 

Mäntyperän eukon talossa on yhdeksän ikkunaa. Tai oikastaan kymmenen, ja vintissä vielä lisää. Mutta keskentekoiseen vintiin ei ole enää eukolla tikarappusia myöten asiaa, ja yhdestä kamarista eukko otti ja sulki toisen ikkunan paksulla tuulensuojalevyllä. Ensin laitoin lasia vasten kauniita luontokuvia, joita tornin alatasanteelta voi katsella, mutta sisäpuolella ikkunan edessä on se levy ja tiukasti verhot.

Ja tämä hurja teko johtuu siitä, että koko huusholli on nyt kuin hirmumyrskyn vallassa. Eukko tekee mahtavia mullistuksia asumuksessaan. Ja tässä pikkukamarissa ikkuna suljettiin ensinnäkin siksi, että siitä ei nähnyt maisemaa, vain lintutornin alatasanteen.

Sen sijaan toinen ikkuna on avattava ikkuna, ja siitä näkyy samoin kuin keittiön ikkunasta lammikoille ja ruokintapaikalle. Nyt sen edessä on ollut laverisänky, jonka takana hankalassa paikassa on pistorasia.

Kun tämä voimanpesä-eukko siirtää tuon laverin suljetun ikkunan alle, ja siitä paikasta vaatekomeron toiselle seinälle, ja sieltä taas yhden kirjotuspöydän ikkunan alle, niin hoplaa! Pistorasiat ovat käytettävissä ja ikkunan alla on pöytä , jolla voi kasvattaa keväällä vaikkapa tomaatintaimia tms.

Toinen kirjoituspöytä pikkukamarista löysi jo paikkansa tuvassa, ja tässäpä on nyt mainiota pitää tätä läppäriä ja kopiokonetta , ja kirjahylly on tämän tieltä siirretty toiseen paikkaan ja seinälle saa sitten ”hienoja tauluja”, kun eukko sitä ensi kesä näyttelyään rupeaa rakentamaan.

Tästä ikkunasta näkyy kesällä lintutornia ylös kiipeävä villiviini, jonka oksistossa lintuset viihtyvät! Ja kirjahyllynkin takana piilossa ollut pistorasia on nyt helposti käytettävissä! Oi miksi, oi miksi kärvistelin niin kauan näitten hankaluuksien kanssa!

Kun hävitin tuvasta yhden ”sohvan”, joka oikeastaan oli vain sohvan alusta. jolle oli kasattu ylimääräisiä runkopatjoja (täysin mahdoton paikka istua!), niin nyt tilaa on toisen ikkunan alla. Siihen tuon lopultakin aitasta ikälopun Singerini, jolla vuosien saatossa on vaatetettu iso perhe, nahkaliiveistä turkishattuihin ja farkkupukuihin! Jos se on vielä kunnossa, niin luultavasti haluan vieläkin polkea sitä, vaikka nostaisinkin sen päälle valoon sähkökoneeni, vuosia turhana nurkassa olleen. Haa,miten ihanaa!

Sitäpaitsi, siihenkin saan keväällä taimia kasvamaan, jos haluan pitää ompelusta lomaa. Ja ikkunasta kyllä näkyy niin mukavasti pihapiiri, että en voi varmasti luvata, että ompeluksista tulee suoria, kun ihailen pihan rehevyyttä, puupinoja ja puutarhakatosta, sekä lintujen pikkumökkejä! Ja ajatelkaas, sohvan hävityksen myötä sain jälleen näkyviin pistorasian, jota nyt tarvitsen ompelukoneelleni!

Mantypikkuna
Tosin tupaan jää vielä puusohva , joka painaa kuin synti. Sitä en siirtele mihinkään, vaikka sen taakse jääkin tämä ikkuna, josta nyt kuvan piirsin. Se on pikkusen hankala siksi, että tuo roikkuva kaktus haittaa sohvalle istuvaa pitkää miestä.

Matalampi mahtuu kyllä siinäkin istumaan, mutta huonojahan nämä vuodesohvat ovat muutenkin. Ei siinä selälle ole mitään tukea, joten ensi kuun kinkerivieraille koitan katsella reilusti tyynyjä sitä varten.

 

Tämä ikkuna on kuin vaihtuva taidenäyttely. Aamulla sen takana viipyy pitkään hiljalleen vaaleneva sinisyys, päivällä lumiset puut saavat ehkä hiukan auringon kultaa latvuksiinsa tai lisää lunta harteilleen. Ruokintapaikalta linnut lentävät edestakas pihan poikki, pudottelevat lunta siperianpihdan oksilta istahtaessaan syömään automaatista napattuja siemeniä.

Ihana on iltapäivän ruskotus silloin, kun aurinko on maisemassa viipynyt. Ihan viimeinen punerrus putoaa aukon taakse, ja minulla on ikkunassani laajakulmakuvaa kauneimmillaan.

Tuleehan se siihen sitten se pimeyskin. Silloin katselen vain yllättäin uudelleen kukkaan puhjennutta kaktustani, ja hennoin värein ja pienin kukinnoin talvea taittavaa syklaamia. Mustan maisemani kehyksenä on vain karmit ja ex-anopin painamat kapeat yläverhot. – Ja entäs kun tulee se kuutamo!

Kuten huomaat, Mäntyperän eukko on oikeastaan ulkona, vaikka puuhastelisikin täällä sisällä! Ikkunat on ihana asia, varsinkin, kun niitä ei täällä metsän keskellä tarvitse peittää. Paitsi kukkasilla. Ja joskus Harmilla…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *