Siirry suoraan sisältöön

Valtuusto päättää tänään kunnantalon tontin vuokrasta ja myynnistä

Kunnanvaltiisto päättää tänään maanantaina Lemin vanhan kunnantalon tontin vuokrauksesta ja mahdollisesta myynnistä T. Kiljunen Kiinteistöt Oy:lle.

Kunnantalo myytiin viime syksynä. Ostaja haluaa hallintaansa myös sen maapohjan.

Kunnanhallituksen jo hyväksymän esisopimuksen mukaan kunta vuokraisi 1.978 neliömetrin määräalan 30 vuodeksi kuluttajahintaindeksiin sidotulla 1.500 euron vuosivuokralla. Sopimus edellyttää vuokralaisen sitoutumista kunnostamaan talo viiden vuoden sisällä vuokrasopimuksen allekirjoittamisesta.

Vuokrasopimuksen mukaan Kiljunen voisi kuitenkin lunastaa maa-lueen omakseen sen jälkeen, kun kunnantalon osalta vaadittu sisäilmakunnostus on suoritettu ja kunnan rakennusvalvontaviranomainen sekä terveysvalvonta ovat tämän todenneet. Lunastushinta on 25.000 euroa, mikä sekin on sidottu indeksiin.

Lemin Kirjava kertoi Tuomas Kiljusen aikeista talon suhteen viime elokuussa.

Vuokrattava ja myytävä alue on suojeltu valtakunnallisesti arvokkaana kulttuuriympäristönä. Kun vuokrasopimus tehdään, siihen sisältyy myös suojeluvelvoite. Sopimusluonnoksessa on mainittu Jalkaväkirykmentti 1:n muistomerkki.

Kunnavaltuusto kokoontuu tänään maanantaina etäyhteydellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *