Kaksin aina kaunihimpi

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Yhtenä toiveikkaana torstaina, helteisenä kesäpäivänä hypättiin Kultasten kyytiin tarkoituksena käydä katsomassa isännän kotitilaa aivan Venäjän rajamailla.

Valtavien pihapuiden katveessa  siskon asuma kotitalo yhä seisoo, pellon takana kulkee jo muun maan miehet. Aikanaan kaikki kyläläiset ovat tarvinneet kulkuluvan omille mailleen, vartiotorni näkyy yhä tielle, mutta ei enää pihaan. Puut pellon takana ovat kasvaneet tornin yli. Siinä sitä on eletty kuitenkin normaalia elämää.

On käyty koulut ja aloitettu yhteinen elämä.

Pienen helteisen pihahetken jälkeen poikeamme toiseen taloon. Portin pielessä mahtava hevosenkengistä tehty kukko toivottaa vierailijat tervetulleiksi, nurmella puustaveistetut eläimet rouskuttavat kuloruohoa. Liirin pariskunnan kotimuseo levittäytyy pihaan ja puutarhaan, ja aitat aivan pursuavat tavaraa. Nukkuma-aitan katonrajaa kiertää valtava määrä peltisiä kahvi- ym. purkkeja, tuttuja ja hyvin vanhoja, ennenäkemättömiä,

ja seinän toisella puolella tavaraa on kaikki paikat täynnä.

– Ja miten mielenkiintoista tavaraa, tosi painava marjanpoimuri, ammusten kappaleita, kypäriä, sotilaspukuja, hyvin erikoinen kävelykeppi, jonka avulla herrasmies saattoi käydä pikaisesti pissillä lähes huomaamatta!

Puutarhasta löytyy vartiokopista tehty ”huvimaja”, ja monenlaisia pieniä yksityiskohtia, kuten tämä terijoensalavasta.

Piha on täynnä puita,pensaita ja kukkia, harvinaisiakin  jalopähkinöitä ja angervoja, marjapensaat nuokuttavat runsassatoisia oksiaan, kaikkialla on katsomista ja ihmettelemistä. Mitä ihmiset voivatkaan saada aikaan, kun puhaltavat yhteen hiileen ja kunnioittavat toinen toisensa ideoita!

Toisenlaista pariskunnan aikaansaamista Mäntyperän eukko sai vielä todistaa Savitaipaleen kirkossa, kun iltamusiikkina saimme nautti Aino ja Risto Juntusen musiikista. Kanttorimme Aino säesti, ja miehensä Risto lauloi. Toivottavasti tälle saadaan jatkoa!

On suorastaan hellyttävää,kuinka ihanasti musiikki yhdistää  tämän parin. Voin kuvitella kaikki yhteisharjoitukset, kappaleiden valinnat ja muun perheen yhteisen musisoinnin.

Olin iloinen, ettei mikrofonia käytetty, miesääni kuului aitona, ilmeikkäänä, löytyi voimaa ja hempeyttä, varsinkin Merikannon Anniina oli täynnä hellyyttä ja rakkautta, ihana! Omia lemppareita oli myös  ”Oi, katsohan lintua oksalla puun” ja ”laulaja Taivaan portilla”. Hieno ohjelma!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *