Etelä-Karjalan Orkesterin juhlakonsertti Savitaipaleen kirkossa

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Etelä-Karjalan Orkesterin Juhlakonserrti Boguslaw Kobierskin johdolla 25-vuotisen yhteistyön kunniaksi kuultiin Savitaipaleen kirkossa.

Runo aloitti jokaisen Vivaldin vuodenajan, keskellä seisomassa orkesteri johtaja Boguslaw Kobierski.

Solisteina jousiorkesterilla olivat viuluineen Outi Marttinen, Satu Morri-Niemelä, Annika Sinisalo ja johtaja Buguslaw Kobierski. Omia runojaan Antonio Vivaldin Neljään vuodenaikaan luki Petteri Sairanen.

Ilta aloitettiin Vivaldin konsertolla neljälle viululle. Huomasin istuvani ihan väärässä paikassa, enkä tohtinut soittoa häiritä. Nuori viulunsoittaja neitonen edessäni kuunteli hievahtamatta hänkin. Yksi lempisoittimistani cembalo oli hiukan aikaa minulta hukassa, mutta ihailin bassonsoittajan jämäkkää otetta, ja vakaata jousen liikettä. Sellokin oli hiukan piilossa, mutta ääni-  sehän menee minulla suoraan sieluun!

Loputkin soittajat ja lausuja saapuivat esiin ilman aploodeja, ja kuultiin ensimmäinen runo, Kevät. Koko keväänkirjo puroineen ja linnunlauluineen alusti mukavasti ensimmäisen vuodenajan, sen joka meillä on vielä ihanana edessä. Jouset lauloivat lintuina, jotka kosiskelivat toinen toisiaan, keveä kevättuuli kuiski hiirenkorvissa, illan ihana tyyneys ja kevätpurojen hiljainen lirinä…

Niin kevyeltä ja helpolta kuin viulunsoitto näyttääkin, niin yhdet ranteet oli tukisitein varmistettu, ja kyllä se puolalaissyntyisen Kobierskinkin käsivarrelta pientä ravistelua välillä vaati.

Kesä-runo oli täyteläinen, ja niin oli vuodenajan musiikkikin. Siinä kuuli kaiken kiireen ja hyörinän, niin paljon piti saada valmiiksi. Ja jos luulet että ukkonen jyrisee vain rumpujen kanssa, niin salamat löi ja jyrinä kantautui korviin ihan hienosti viuluillakin. Yritin kuulostella cembaloakin, vaan se jäi minulta tällä kertaa kuulematta  – olinko liian kaukana!

Syksy-runo johdatti meidät myskyihin ja alakulkoon. Nyt viulut näyttivät, kuinka tuulenpuuskat repivät lehdet puista, paiskoivat oksia ja raivosivat. Illan tyyntyessä kuulin selvästi joutsenet pehmeät siiveniskut, kun ne haikein mielin lähtivät matkaan. Kuulin myös ikävän ja kaipauksen, hiljaa henkäilevän kuoleman, syksyn äänen.

En tiedä onko Vivaldi koskaan nähnyt, miten lumikiteet juoksevat pitkin jäistä hankea jään kirskuessa pakkastuulessa, mutta sen minä kuulin Talvi-osiossa. Välillä ne tanssivat masurkkaa, välillä hienostunutta menuettia muodostaen valtavia kinoksia. Tuulenpuuskat nostavat jääkylmiä haamuja tanssimaan peltojen yllä, ja kuutamossa yksinäinen jänis kulkee valppaana…

Konsertti oli hieno ja loppui liian aikaisin, olisin mielelläni kuullut lisää… seuraavan kerranhan tämä on kuultavissa Lemillä  – ja tietenkin myös nähtävissä.

Orkesteri kiittää. Vasemmalla kukittaja Aino Juntunen ja runot lausunut Petteri Sairanen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *