Siirry suoraan sisältöön

Kiviaidat kaipaavat kunnostusta

Talven jälkeen Lemin kirkkomaan aita on taas entistä huonommassa kunnossa. Taipaleen seurakunnan työntekijät ovat saaneet siitä palautetta, seurakuntapastori Tapio Kilpiä kertoo.

Kivet vyöryvät maahan aidasta Punaportinkadun varressa.

– Olen saanut paljon palautetta aidan surkeasta kunnosta, samoin kuin muutkin työntekijät. Palaute on mennyt perille myös taloustoimistoon. Koska kunto on paikoin kovin kehno, on aita tarkoitus pistää lähivuosina kerralla kuntoon, Kilpiä toteaa.

– Talouspäällikkömme Raija (Kurkaa) kertoi, että aita-asia on ollut esillä myös hautausmaakatselmuksen keskusteluissa, minkä jälkeen sitä on selvitelty, Kilpiä kertoo.

Luonto on vallannut aidan monin paikoin.

Kotiseutuyhdistyksen hanke kuivui kokoon

Huoli kiviaidasta ei ole uusi. Lemin kotiseutuyhdistys suunnitteli sen – ja kirkonkylän muidenkin kiviaitojen – kunnostusta osana laajempaa Leader-hanketta 11 vuotta sitten. Hankkeen oli määrä alkaa huhtikuussa 2012, mutta siitä luovuttiin työvoima- ja kustannussyistä.

– Lemin seurakunnasta oli jo luvattu 4.000 euroa, mutta kotiseutuyhdistys piti hanketta liian kalliina, eikä tekijöitäkään olisi oikein ollut, kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Heikki Haiko kertoo.

Kustannuksia olisi kertynyt, kun tarkoitus oli maksaa kiviaita-ammattilaiselle ohjauksesta. Hän olisi kurssittanut tekijöitä, joille myös olisi maksettu korjaustyöstä.

Ammattityönä tehtyyn korjaukseen on siten olemassa jo laskelmat (vuoden 2011 hintatasossa):

Kirkonmäellä on kaikkiaan 1132 juoksumetriä kiviaitaa, josta hautausmaalla 732 metriä, vanhan pappilan ympäristössä 250 metriä ja asutusalueilla 150 juoksumetriä. Kirkon kiviaidasta oli tuolloin vielä yli puolet hyväkuntoista, joten kunnostustarve koski vain 350 juoksumetriä.

Korjattavaa kiviaitaa olisi kesällä 2012 ollut 750 metriä, minkä kustannuksiksi laskettiin 40.800 euroa. (Kirkon kiviaidan osuus olisi tuolloin ollut alle puolet siitä.)

Jokainen talvi tekee uusia tuhoja aitaan.

– Hautausmaan portitkin ovat huollon tarpeessa. Niitä on tarkoitus puhdistaa ja maalata kevään haravointitalkoiden yhteydessä perjantaina 20. toukokuuta kello 9, Tapio Kilpiä totea.

Talkoilijoille on tarjolla kahvia ja purtavaa ja Vainikkalan Martat auttavat tarjoilussa.

3 kommenttia artikkeliin “Kiviaidat kaipaavat kunnostusta”

  1. Ex Lemiläinen

    ”Portti piti pystyssä harmaata aitaa ja kaikki oli ihanasti rempallaan…”

  2. Vuosia sitten oli julkisuudessa tieto, että Vieno Lehtonen oli testamentannut omaisuutensa Lemin seurakunnalle käytettäväksi
    lähinnä hautausmaan hoitoon. Eikö kiviaitakin ole osa hautausmaata?
    19.5.2022
    Antti Okko

  3. Myös Pekarin testamentissa on varoja osoitettu hautausmaan hoitoon.
    Kaija Lankia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *