Mielenrauhaa rahtunen – Mäntyperän kuulumisia

Teksti ja kuva Sirkka-Liisa Vaalivirta

Kun aukaisin radion tänä aamuna, sieltä alkoi juuri soida yksi lempikappaleistani,”Mielenrauhaa”.

Vuosia sitten ostin Jarkko Aholan levyn Ave Marian takia, se kun oli entinen kuorolauluni, ja mielestäni niin ihana. Levyllä on paljon muitakin ihania lauluja, mutta kun Kassu Halosen Mielenrauhaa soi ensi kertaa korviini, rakastuin sanaan ”rahtunen” – hiukan, pikkuisen, edes vähän! Muuta sanoittaja ei toivo, kuin rahtusen mielenrauhaa maailmaan sekavaan…

Kun tuo laulu nyt soi, minun oli pakko istua kuuntelemaan. Radio oli niin hiljaisella, että en ole varma oliko asialla Jarkko vai joku mainiosti matkiva, mutta henkeä pidätellen kuuntelin kädet ristissä, ja lähetin taivaalle rukouksen… että edes rahtusen mielenrauhaa jokaiselle tässä sotkussa, jonka me ihmiset olemme maailmaan aikaan saaneet.

Radiota en tohtinut kovemmalle käydä säätämään, se kun tuppaa rätisemään, kun nappuloihin puuttuu. Istuin ja nautin rahtusesta. Yöllä on satanut jälleen sen verran lunta, että automaatista hangelle pudonneet kaurat ovat ohuen kerroksen alla. Oravainen tuossa tökkii kuonollansa, kuopii tassuillansa, siemenen löydettyään seisoo takajaloillaan kasan vieressä silmä tarkkana… onkohan Harmi sisällä vai ulkona?

Ei hätää, Harmi uinailee vielä unillaan, eikä muutenkaan halua paljon hangessa hypellä. Eräänä päivänä sai pelottavan opetuksen upottavasta pehmeästä lumesta. Vaikka Mäntyperän eukolla nyt onkin oma postilaatikko oman tien laitamalla, niin viikonlopun lehti tulee ”kylän yhteiseen laatikkoon” kosken partaalle.

Kiikarit kaulassa tallustelin sinne nähdäkseni koskikaran, joka siellä ahkerasti kiittelee päivän herkuista. Juuri patosillalla huomasin jaloissani Harmin, joka pitkästä aikaa oli seurannut emäntäänsä, ja juuri samalla hetkellä sillalle oli ajamassa auto! Eukko hätääntyi kissansa puolesta ja hoputti väistymään pois tieltä  – mutta minne, ei tuota koskeenkaan voinut hypätä!

No kissa loikkasi tien penkalle, eikä jäänyt siihenkään vaan varmisti pelastuksen ja UI hangessa ihan myllyn seinämälle asti, ja hävisi sinne. Pehmeä hanki peitti kissn melkein kokonaan, kun se hädissään kauhoi vajaan kymmenen metrin matkaa, jättäen jälkeensä ihan selvän saukon uoman….

Hätähän siitä tuli eukkoselle, kun jostain kuului vain surkea naukaisu ja sitten ei mitään. Aikani huutelin ja kutsuin kissaa, katselin joen vartta, ja tiesin, etten voisi lähteä kahlaamaan sinne kivikkoon jäitten ja vesien keskelle, kauhukuvat mielessäni palasin kotiin postia lukemaan….

Mielessäni näin koskeen pudonneen pitkäkarvaisen kisuliinin yrittävän ylös kosken kuohuista, ja tiesin, että vaikka se pääsisikin, niin märkänä saisi lumikuorman kantaakseen ja palentuisi pakkaseen… ei riittänyt rahtunen siihen huoleen. Onneksi olin taas tapani mukaan maalannut sitä pirua seinälle, sillä kohtapa oven takaa kuului kutsu  – tule aukaisemaan! Harmi tunsi myllyrakennuksen paremmin kuin emäntänsä, ja oli kiivennyt tuuletusluukusta siälle, ja hipsetullut rauhoituttuaan kotiin. Kuivana ja pörröisenä.

Lehdenluku jatkui siis yhdessä. Sotea ja sotaa, ehkäpä jalkapalloakin… Sotesta taisi tulla sotku, jossa ei rahtunen piisaa. Valitsimme sinne edustajia, ja nyt nämä viisaat pudottelivat sieltä varsinaiset asiatuntijat pois, eli henkilöt, jotka työskentelevät sotessa. Parempi vissiin , että mittääntietämättömät päättävät asoista. Ja kun rahaa on vähän, pitää kovapalkkaisia pomoja olla pitkä rivi vahtimassa, ettei sitä turhuuksiin viedä. Viimeiset pomot on kuulema nyt lopultakin valittu… minkähänlaiset tulosvastuut heillä mahtaa olla palkkansa eteen, millaiset erorahat ja muut etuudet, kunhan ei vain maailman tapaan syytesuojaakin olisi rahtunen mietitty….

Nyt sitten huomattiin, että oli suuri tyhmyys lopettaa pienet vuodeosastot. Kohta huomataan, että haukattiin liian iso pala, kun ei sanottu hus-hus myös Hussille. Kun taannoin meilläkin labra-ajan pystyi antamaan hoitaja ykköshuoneesta, niin nyt soitetaan Hussiin, joka ensin kyselee kolmella kielellä, millä haluat asioida, paina ykkönen, sitten joku muua asia, paina taas ykkönen, ja vasta kolmannella pääset ajanvaraukseen… hups, ei olekaan lähetettä! Kaikki on sekaisin…

Sota jatkuu. Tuntuu, että koko maailma on päättänyt uhrata Ukrainan. Tuetaan pikkusen, annetaan kapuloita vihollisen rattaisiin, pannaan hädässä oleva maa rukoilemaan apua, ja sota jatkuu. Tuntuu lasten hiekkalaatikkotappelulta, ja rahtunen ei riitä kärsimystä kuvaamaan! Maailma on todella sekava. Itse emme muista omaa sotaamme, silloinki tehtiin sopimuksia, luotettiin auttajaan josta tulikin vihollinen kesken kaiken… emme muista, että sopimukset tehdään rikkomista varten.

Pakkoraossa olemme nyt tehneet uusia sopimuksia, emmekä tiedä miten siinä sotkussa käy. Sopivasti olemme nyt isojen pukareitten kynnysmattona, joten kummankaan ei tarvitse omalla maalla tapella, jos yhteenotto tulee.

Rahtunen ei riitä kuvaamaan jalkapalloriemuakaan Argentiinassa. Luen juuri kirjaa Eva Peronista, se entaa mielenkiintoista taustatietoa maasta ja maista, juonitteluista, sodista, ahneudesta… se on mainio oppikirja nykyaikaankin. Historia tästä ajasta tulee olemaan yhtä mielenkiintoinen, vain  murusia ja rahtusia oikeasta tiedosta tippu kabineteista kansalle…

Joulu tulee tähän maailmaan sekavaan. Ehkä on hyvä, ettemme tiedä kaikkea, ehkä on hyvä, että suljemme silmät ja korvat siltä, mille emme mitään voi, tai mitä emme kestä. Mäntyperän eukko halusi laittaa oikean joulun, leipoa piparit ja pullat, tehdä laatikot ja siivota nurkkia myöten tuvan…. jossain vaiheessa katsoin, että urakka on liian suuri. Vielä hiukan mietin joulupullia, rosollia tottakai… koristeita, ja kolme jouluenkeliä, kun vanhatkin löytyivät hyvin pakattuina.

Korttien kirjoittelussa sekosin jo ennen määräaikaa, vierailut, soitot… Tärkein ei vie aikaa eikä rahaa, ei ole ylivoimainen eikä käy niveliin. Istahdan tuontuostakin, ristin kädet ja rukoilen mielenrauhaa maailmaan sekavaan, ehkä rahtusen jokaiseen sydämeen, Sinullekin, ystäväiseni!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.