Vaalikuntoa hakemassa – Mäntyperän kuulumisia

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Aamuna muutamana Mäntyperän eukko pysähtyi akkunan ääreen Olli Oravaisen puhetta kuuntelemaan.

Olli punnersi puhujapöntön laitaan, kertoi Kerttu Keltasirkkuselle, että oli juuri perustanut puhtaanapitofirman: pähkinäpalkalla huiskauttaisi hännällänsä pesäpaikat puhtaaksi kauran akanoista  ja kuloheinästä  – mitä nyt parhaat korret säästäisi rakennustarpeiksi, tietenkin laillista korvausta vastaan. Oravainen oli kiertänyt korvatupsunsa pikkuisen tiukemmalle vakuudeksi, napautti polvensa yhteen ja antoi hännällään näytteen sen tehosta…

Kerttu Keltasirkkunen kuunteli vakavana, mietti olisiko kurren puheisiin luottamista. Tiina Tiainen kun oli kertonut kurren kyllä siivoavan tehokkaasti pöntön edustaa, aukkoakinn oli sileämmäksi luvannut jyrsiä, vaan niin ison oli siitä tehnyt, että pojat oli taskuunsa napannut, ja naapuripöntöstä kurren siivouspäivän myötä olivat hävinneet munatkin…

Mutta mikäpä oli Kerttu menneitä muistelemaan, kun Olli niin mahtavana ja muikeasti hymyillen maat ja mannut, parhaat pusikkojen suojat ja ojanpientareet omiksi lupaili. Lupasiko silti ääntänsä pantiksi, sitä ei kertonut Kerttu….

Kovin piti tärkeänä keväisiä vaalitilaisuuksia myös Mauri Mustarastas. Se oli löytänyt piharakennuksesta vanhan peilin, jonka edessä suki sulkiaan, harjoitteli keltasen nokan uljainta asentoa, kun sen korkealla kuusen latvassa lupauksia täynnä olevaan lauluunsa aukaisisi… Kovin oli vielä käheä kurkku, sulosoinnut saivat odottaa oikeaa aikaa, vaan nyt oli aika valita paras puku, oikea asento, miettiä aksentit kohdalleen ja kuulostella, mitä kansa ehdokkaalta oikein odottaa. Kaunista kesää, lämpimiä uimavesiä, marjapensaiden painuvia oksia ja pitkin kesää kypsyviä omenoita….ja tietenkin, ahkerasti poikasia ruokkiva isä jokailtaisin unilauluin, niin se päätti luvata!

Ainoa harmi oli tuo harmillinen kilpailija, joka tuppasi aina häiritsemään Maurin harjoittelua peilin ääressä, kun se kumartui kääntämään nokkaansa vienosti vinoon, teki tuo ryökäle samoin, kun se röyhisti rintaansa, levitti pyrstöään tai kumarsi kohteliaasti, tuo pahukse pelle teki samat temput!  Mauri Mustarastas hyppäsi korkealle, ja koetti tökätä silmään tuota hyypiötä, levitti siipensä hyökkäykseen, nykäisi turhaan pyrstösulista  -oma puku vain kärsi, omia olivat leijuvat höyhenet!

Uupuneena ja vaivihkaa pujahti uusia juonia kuusen kainaloon punomaan Mauri ja tuumasi: ehkäpä huomenna mokoma öykkäri on lähtenyt muille maille… Mutta ei. Sitkeää on tuo taistelu, eikä mustarastasta voi edes mustamaalata, tuumaa Mäntyperän eukko.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.