Siirry suoraan sisältöön

Wärtsilän mustia Lemin multaan

Lemin Kirjava sai Lemin kotiseutuyhdistyseltä seitsemän Karjalan mustan eli Wärtsilän mustan siemenperunaa. Ne ovat päässeet nyt multaan syksyn satoa tuottamaan.

Mustat perunat ovat paremminkin punaisia, mutta hieman tummempia kuin Lemin punanen tai kirjava.

Wärtsilän musta on maatiaislajike, jota Lemin entinen kirkkoherra Erkki Lintunen etsi kotipitäjäänsä Värtsilään muutettuaan. Hän onnistui löytämään siemenperunoita Kouvolasta yhdeksän vuotta sitten.

Ylen uutisessa vuodelta 2016 kerrotaan, kuinka Lintusen kasvattaman perunakannan viljelyä Värtsilässä on jatkettu Esko Nylanderin luomutilalla. Tuolta tilalta kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Heikki Haiko sai nyt keväällä Wärtsilän mustan siementä Lemille ja jakoi niitä useammalle asianharrastajalle peltoon laitettaviksi. Tarkoitus on saada satoa maisteltavaksi syksyn pottupäivällisille.

Lemin Kirjavakin sai seitsemän mukavankokoista mukulaa. Hyvässä kellarissa säilytetyissä perunoissa idut olivat vasta aluillaan, mutta kun Lemin Kirjavan kasvilavassa multa oli lämmennyt kesäiseksi, pääsivät potut sunnuntaina maan sisään juurtumaan.

Pienessä korotetussa kasvatuslavassa oli sopivasti tilaa lahjasiemenille.

Toivottavasti amatöörikasvattajien perunasadosta tulee jotakin. 14 vuotta sitten Yhteissanomat sai Ruotsista parikymmentä sormenpään kokoista Lemin kirjavan siementä, ja syksyllä niistä mahtavan sadon. Seuraavana vuonna kasvatusta jatkoi Lemin Kirjava; lajike oli näin palautettu Lemille,

Lemin Kirjava ei ole perunaa viljellyt kymmeneen vuoteen, mutta Lemin kirjava on saanut hyvin sijaa lemiläisissä ja naapuripitäjienkin perunapelloissa. Toivottavasti Wärtsilän mustakin juurtuu Lemille – ihan vaikka vain Erkki Lintusen perunaharrastuksen kunniaksi.

1 kommentti artikkeliin “Wärtsilän mustia Lemin multaan”

  1. Pekka Tapanainen

    Isäni Martti Tapanainen puhui aikoinaan vanhasta mustasta potaatista joka säilyi ylivuotiseksi hyvässä maakuopassa.sain tätä potunsiementä työtoverini kautta eräältä Ilomantsilaiselta vanhalta mökinmummolta.pottu oli erittäin maukas ja tahia sekä erittäin runsaslukuinen pesässä.muita Tynnyrkyläläisiä lajike ei kiinnostanut joten sen lajikkeen taru päättyi lyhyeen t.Pekka Tapanainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *