Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Perjantai-ilta Heituinlahden talolla antoi mitä lupasikin: Harmonikkakonserttiin kuljettiin Metsäkukin koristelua polkua Kouvolan ja Kuusankosken harmonikansoittajien kevein tahdein. Reippain askelin eteen saapui Veikko Ahvenainen (syksyllä 94 v.!), toivotti yleisön tervetulleeksi, ja heti lavalle päästyään esitteli myös vaimonsa, Carinan, jonka kanssa on soiteltu ja asuttu samassa osoitteessa jo 22 vuotta!
Komeasti alkoi soittokin Porilaisten marssilla, ja siinä sivussa saatiin kuulla, että viimeisessä veteraanijuhlassa, jossa Veikko oli soittamassa oli veteraaneja enää 11, ja heistäkin nuorin oli 101-vuotias… Hiukan haikeasti soi sen jälkee Äänisen aallot, murheellisesti kohahtivat laineet rantaan..
Maailman vanhimpaan (?) tangoon, Tulisuudelmaan, tuli todellista tunnelmaa, ja muutama tanssiaskelkin. Nykymusiikki tehdään aika lailla ilman nuotintuntemusta,mutta onhan Veikollakin kappale, jonka lirutuksia ei ole nuotteihin merkitty, ne kun tulevat joka kerta ihan vaan päästä. Carina soittaa Iltaa Oulankajoella, ja Veikko siihen liruttelee niitä omiaan.
Soitto jatkui juttujen lomassa, ja aina välillä Veikko ponnahti ylös tuolilta…”ihmettelettekö, miksi minä nousen välillä ylös?”, Tuoli tappaa, sanoo hän, liika istuminen on pahasta. Ei toki pannut yleisöä välillä verryttelemään, mutta ajatus ei toki ole huono! Pikkusen Ahvenainen pohti myös nuorison tyhmistymistä: kaikki vain räpläävät kännykkää, mut esimerkiksi lukiolaistyttö ei osannut päässä laskea paljonko on 2×47. Eikä teostossa töissä ollut nuorukainen tuntenut edes Ahvenaista….
Jossain vaiheessa juotiin kahvit ja ihmeteltiin vierailevien taiteilijoiden myyntipöytää, mikä määrä levyjä, harmonikansoiton oppaita, kirjoja ja ne ihanat koristellut tikkuaskit, joita Carina sommittelee. Mieli teki kartuttaa omaa levykokoelmaa, mutta… kaverin autossa ei enää cd-soitinta ole, ja oma on rikki. Autoa ostaessa pitäisi vaatia soitin, sanoo Veikko, vaan eipä sellaista tule mieleen, kun kuvittelee, että tottakai siinä on!
Heituinlahden talon esiintymislavalle mahtuu melkoinen porukka kun kaikki soittajat etsivät paikkansa.
Kouvolan soittajissa vasemmalla on poikien joukossa yksi tyttökin, joka mielellään soittelee miesten kanssa.
ja kertoo, että on heitä muitakin naisihmisiä oikeasti mukana. Kuusankosken porukassa on mukana myös basso ryhtiä soittoon antamassa.
Ja komiastihan tuo sai jalan lattiaa läpyttämään Säkkijärven polkka, mutta jotenkin konsertista jäi mieleen leijumaan sekä Sibelius, Oi,katso Suomi… ja Merikannon Kesäillanvalssi, mikä riemu!
Sitten onkin aika pakata jälleen myyntipöydän tavarat, soittimet ja muut matkassa välttämättömät, ja lähteä kohti kotia Jyväskylän Palokkaa. Carina ajaa mielellään kesäyössä, ajatukset ovat varmaan jo hehtaarin tontilla suuressa kukkatarhassa, jossa Veikko kertoo hänen kasvattavan tosi kauniita kukkia.
Veikko itse ei vielä jouda lepäämään ”en ole vielä siinä iässä”, kertoo isäntä naurahtaen. Joka päivä pitää harjoitella, ja kirjoittaa uusia nuotti-oppaita, tehdä uusia lauluja… ja niin nyt on takana jo Puhoksen konsertti, tänä iltana uusi, ja matka jatkuu. Seuraava kirkkokonsertti taisi olla Tapiolan kirkossa, mutta milloin…. Mäntyperän eukko ei pysynyt enää mukana laskuissa!