Polkujuoksua ja makkaraperunoita
Teksti ja kuvat Sirkka-L:iisa Vaalivirta
Mökkien yhteinen bajamaja ja koirankoppimökki jäi taakse, eukko vielä ihmetteli miten siististi polkujen varsilta ja mökin ympäriltä oli karsittu puita pois, kannot oli maatamyöten matalat, ihan tuoreet, mutta risun risua ei ollut mihinkään jäänyt.
Eukko oli jo kotimatkalla ajatuksissaan, kun ukko tokaisi: eiköhän pyörähetä vielä Hossassa…
63-tietä huristelevat ohi Vuotungin ja Kuusamon Portin, kauhistelevat yhä tien varsien hirveitä metsätuhoja, enimmäkseen jo siivottuja, ja uutta kasvua istutettuna, myrskykannot mörköinä pelottelevat. Pysähtyvät päiväkahville levikkeelle, jossa monien muiden matkalla nähtyjen muistomerkkien listaan tuli aivan uusi, Partisaanien uhrien muistoksi, kolme sotilaskotisisarta ja kolme sotamiestä on tässä kohdannut matkansa pään. Partisaanivalssi on niin kaunis, mutta sota-aikojen tapahtumat hirveitä.
Hossassa sattuivat urheilukisoihin. Oli menossa polkujuoksu, erimittaisin osin, maaliin tuli tällä hetkellä enimmäkseen 21 km juosseet, ei vielä yhtään 78 km lähtijää. Lyhimmän reitin (10 km) juosseet olivat jo urheilukeskuksessa ruokailemassa, tuonnepa ukko ja eukkokin ahtautuivat herkuttelemaan keitolla ja ihmettelemään eri-ikäisiä osallistujia. Todella paljon pikkulapsiakin oli mukana, ihan vauvojakin. Nuoret äidit varmaan juoksivat raskauskiloja pois. Osanottajia oli hiukan vajaat 500, ja pihalla SPR:n naiset ihmettelivät, miten hyvin pienellä vapaaehtoisporukalla näin iso tapahtuma saatiin aikaiseksi.
Kinkkukeiton jälkeen eukko jonotti vessaan ja jututti siinä ootellessa upeaa pitkätukkaista blondia, kysyi ottiko jalkoihin… juostessa kuulema ei, mutta nyt alkaa tuntua. Auton mittarissa hellelukemat hellivät, kun matkalaiset poukkoilivat todella huonoa tietä Julma-Ölkylle. Yllättävän paljon ihmisiä oli sinnekin kerääntynyt, jopa moottoripyörailijöitä, joita kamala soratie ei pelottanut.
Kioskilta sai jätskiä ja kahvia, jotkut varasivat venekyydin kalliomaalauksille, mutta ukkopa halusi kiertää polun, ja ylittää veden uuden ja erittäin hurjan riippusillan kautta. Hirvittävä kertomus tästä kokemuksesta sai eukkoparan selän särkemään yhä kovemmin… riippusilta oli rakennettu metalliosista ja -kaiteista, kierreportaista ja köyden avulla kuljettavasta kivikkorinteestä… Eukon polut olivat huomattavasti ihmisystävällisempiä…
Yöpuuta jo katselivat ja jotenkin vaan sattuivat harvaan mäntymetsään hiekkaiselle kankaalle, Hossan Porttiin. Olihan mökkejä vapaana, mutta saunavuorot oli jo ohi. Ystävällinen respaisäntä tuumas hetken ja sanoi – jospa mie laita teil viimese vuoro yhteiseks, saatte mennä yhes.. Oi, että olikin hiekkahelteisen päivän päätteeksi mukavaa! Tässä kuva hienosta saunasta
ja mökin erikoisesta vesihanasta.
Tämä paikka sai eukon unohtamaan hetkeksi selkäsäryn, sillä jotenkin paikassa on lempeä henki. Missään muualla ei ole niin hienoa leikkipaikkaa lapsille, toki siinä oli muovisia isoja asioita, mutta mukavasti keskellä metsää, jossa leikkii voi ottaa risuja ja käpyjäkin, seurata oravia ja lintuja, ja olla kuitenkin aikuisten silmän alla. Kaikki on hyvin siistiä, ja somat pienet mökit ovat kuitenkin sisältä toimivat.
Toinen päivä heinäkuuta alkoi lopulta kotimatka. Muistomerkit, kirkot ja lopulta Niittykahvila pysäyttivät, ja taas söivät makoisia lettusia hiljaisen kansan nuokuttaissa alakuloisena satteen painamia päitään. Eukko kävi katsomassa ravintolan hienon näyttelyn, siellä oli paljon niittyvillan sumua ja satua seinillä, mutta nauraa tyrskähdellen eukko sieltä ulos tuli. Oli erehtynyt lukemaan saksankielistä ruokalistaa, jossa oli villinä luonnossa kasvanutta poronniskaa (ehkä) ja yhtä villiä luonnonvesissä elänyttä lohikalaa tms. Mutta eukko näki mielessään Heikki Kinnusen tarjoilijaksi pukeutuneena kertomassa saksalaisvieraille tätä listaa kankealla kielellään….. voi miten herkullinen ajatus, yhä naurattaa!
Aika hauska oli myös Seitenjärven kioski. Mahtavan iso rekankontti, terasseineen kaikkineen ja isoine roskiksineen, jossa lappu: tämän roskiksen huoltaa kioskinpitäjä itse, joten viethän mökkiroskasi niille kuuluvaan paikkaan, kiitos! Kioskin pitäjä oli ”pieni, pyöreähkö, ponteva ” nuorimies, josta jotenkin tuli mieleen Lemin Kouvo, – oisko ollut hymy ja vauhti. Koko ajan kävi ihmisiä hakemassa tilattuja syömisiään, kaiken aikaa tuli myös uusia tilauksia. Samantyylinen kioski oli Aronsalmella, sitä piti thaimaalainen naispari, hymyt ja jatkuva asiakasvirta oli hyvän palvelun ansiota sielläkin.
Sotkamossa on Jymy, mutta aika jymy on kirkkokin, aivan valtava, ja millaiset puut siinä ympärillä! Saarnastuoliin ei ukko tällä kertaa päässyt, ovet eivät auenneet heille, mutta korkeutta niissä piisasi kyllä!
Vuokattiin päin ajellessa ihailivat hiekkarinteitä, mutta vaaran päällä mahdottomat muutokset on tekeillä, näköalapaikka toki on viel jäljellä ja hirmu huteran näköinen hyppyrimäki, mutta on siellä koneet jyllänneet ja myllänneet…
Matka jatkui kohti kotia, eväät alkoi olla loppu, mutta vielä löytyi levike iltapäiväkahville. Ihan viime hetkellä väistettiin karmea kuoppa, joku oli laittanut siihen pari pitkää oksaa, ja syytä olikin. Kuoppa oli ainakin puoli metriä syvä ja leveä, vesi oli syönyt reunojen alta hiekkaa pois, joten se tulee laajenemaan vielä paljon….
Ukon termoksesta ei vettä enää riitä sen paremmin kuoppaan kuin kuppiinkaan, muta siinä viimeisiä eväitä nieleskellessä kuulivat erikoista valitusta viereiseltä pellolta…j a lopulta syy selvisi: kuovi siinä hätäili, nykivin askelin hiippaili eteenpäin päätään kallistellen ja vastaili eukon turlutukseen..
Ilta alkoi olla jo pitkällä, kun voideltiin vihoviimeiset voileipäpalat tein laitamalla kauniissa paikassa jossain. Radio kertoi Imatran moottoripyöräuhrin olleen hollantilaisen, ja eukon mieleen tuli iloinen ”professionaalinen” pariskunta Norjan lintukallion luota… Eukko päätti ottaa reissun viimeisen kuvan nyt, ennen pimeää, ja uhkaavaa ukkosmyrskyä, reissun viimeinen ”ravintola” oli tämän näköinen – ei huono.
Yhdet kahvit oli juotu Polvijärvellä, jossa poikkesivat haikein mielin toivottamassa eukon siivousringin entiselle siivoojalle, hyvälle ystävälle onnea uuteen elämään uudessa työssä ja ikiomassa kodissa ystävien ja tuttujen keskellä. Tuommoiset haikeudet siirtyivät jälleen siruiksi eukon selkäkipuun, joka toivoi jo pian pääsevänsä oman peiton alle sekin!
Joutsenon kohdalla taivas riippuu alhaalla, nuolee tienpintaa. Linkkimastosta näkyy vain harmaita pätkiä , ja tuulimyllyt on kaikki kaadettu. Loppumatkan sataa kaatamalla, tietä ei kunnolla näe, pyyhkijät eivät ehdi pyyhkiä, ja ihan viimeiset soratiet on ojitettu syviin vesivirtoihin, tietämyöten ja tien poikki. Ukko ja eukko pihaan päästyään eivät edes kuvittele purkavansa tavaroita autosta….
Lopuksi varoituksen sana. Outoon selkäkipuun, varsinkin kummallisiin ihotuntemuksiin hae heti apua. Viimeistään silloin,kun iho alkaa punoittaa, ja siihen tulee rakkuloita – älä arvele sitä allergiaksi, vaa hae apua, nopeasti! Vyöruusu tarvitsee kovat antibiootit 72 tunnin kuluessa, mieluummin jo heti alussa. Missään ei sanota, että se on vakava juttu, ja siitä voi seurata tosi vakavia seurauksia. Moni on sairastanut jopa puoli vuotta, moni on joutunut sairaalaan, ja joiltakin on mennyt liikuntakyky kokonaan. Joten älä mieti eukon lailla! Kaikesta huolimatta, hyvä, ellei jopa ihana reissu!