Siirry suoraan sisältöön

Lähikuvia lähiympäristöstä kirjastossa

Juha Koivisto avasi Lemin kirjastossa valokuvanäyttelyn, joka sai nimekseen Läheltä. Kuvissaan hän tarkastelee lähiympäristöään niin läheltä, kuin kameran makrolinssillä pääsee.

Kuvissa on kasveja ja perhosia lähikuvissa – tässä sinisiipi.

– Ostin kameran ja huomasin siinä olevan makro-ominaisuuden, mistä innostuin. Hommasin sitten järjestelmäkameran, Juha Koivisto kertoo noin 15 vuotta kestäneestä harrastuksestaan.

Makrolinssi avasi hänelle pienten olioiden minimaailman väreineen ja muotoineen.

– Ei tarvitse lähteä kauas löytääkseen kuvauskohteensa. Niitä löytyy kotipihasta ja lenkkipolun varrelta, Lemin Huttulassa asuva kuvaaja toteaa.

Juha Koiviston ripusti kuviaan kirjaston ja lukusalin näyttelyseinälle ja niitä on myös hänen kokoamassaan kuvakirjassa.

– Joskus kun tuntuu, ettei ole mitään kuvattavaa, täytyy pysähtyä odottamaan tai kyykistyttävä katsomaan jalkoihinsa. Aina jotain löytyy.

Talvella, kun kukkaloisto ja hyönteiset puuttuvat, aiheita löytyy lumesta ja jäästä ja muista pinnoista.

– Vähemmässä aiheet silloin toki ovat. Kyllä nyt jo odottaa auringonvaloa ja ensimmäisiä vihreitä.

Tähän kuvaan osui harvineinen kärpäslaji.

Koivisto sanoo, että kuvaamisen myötä hänessä on herännyt kiinnostus kasveihin ja hyönteisiin, ja hän on oppinut paljion myös luonnosta. Senkin, että vuosien varrella luonto on muuttunut.

– Metsähakkuut vaikuttaa paljon siihen, mitä luonnossa on, hän sanoo.

Saman on huomannut perhoskuvaukseen erikoistunut lappeenrantalainen Seppo Muukkonen, joka syksyllä piti Lemin kirjastossa näyttelyn ja tuli nyt katsomaan Juha Koiviston kuvia.

Seppo Muukkonen tutkailemassa Juha Koiviston valokuvia.

Näyttelyllään Juha Koivisto haluaa herättää katsojienkin uteliaisuuden meitä ympäröivän luonnon pieniä ihmeitä kohtaan. Kuvat ovat esillä Lemin kirjastossa huhtikuun 12. päivään saakka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *