Siirry suoraan sisältöön

Hallintosihteerin valinta kunnanhallitukselle

Lemin kunnanhallitus päätti äänestyksen jälkeen, että uuden hallintosihteerin valitsee kunnanhallitus, ei kunnanjohtaja. Aiemmin tehtävään valinnan teki kunnanjohtaja.

Hallintosihteeri Pia Fihlman irtisanoutui elokuussa hallintosihteerin toimesta. Nyt paikka tulee täytettäväksi. Kun hallintosihteerin virka – joka myöhemmin muutettiin toimeksi – keväällä 2021 perustettiin, kunnanhallitus päätti, että valinnan tehtävään tekee kunnanjojhtaja.

Nyt kunnanhallistuksen kokouksessa puheenjohtaja Anu Karhu (kesk) teki vastaesityksen, että valinnan tekee kunnanhalitus. Häntä kannatti Antti Junni (sd) ja käydyssä äänestyksessä myös Esa Makkonen (kok) ja Jarmo Tölski (kesk). Mervi Rings (kok), Niina Värtö (kesk) ja Jarkko Ovaskainen (kesk) olivat kunnanjohtajan ja vanhan käytännön kannalla.

Kunnanhallitus päätti samalla, että toimeen hakijoita haastatellaan työryhmässä. Siihen valittiin kunnanjohtaja Kati Rekola, hallinnon asiantuntija Julia Hyrkkänen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Anu Karhu.

Hallintosihteerin tehtäväkuvaan  kuuluuvat muun muassa laskentatoimen yleisasiat (ostolaskujen asiatarkastus, maksatukset yms.), asiakaspalvelu ja neuvonta, tietosuojavastaavan tehtävät, keskitetty hallinnon valmistelu, sivistyslautakunnan sihteerinä toimiminen, Kuntanet- ja Kuntarekry pääkäyttäjyys, IT-asioiden yhteyshenkilö ja tarkastuslautakunnan sihteerinä toimiminen. Lisäksi tehtävään kuuluu moninaisia hallinnon yleistehtäviä, muun muassa kunnanviraston hankintojen tekeminen esimiehen ohjeen mukaisesti, kauppakirjojen valmistelu ja kirjaamosta vastaaminen.

Kunnanhallitus päätti myös, että koulusihteerin muutosneuvotteluissa 60-prosenttiseksi osa-aikaistettu työaika kasvatetaan 100 prosenttiin huhtikuun loppuun saakka, jotta hallinnon työtehtävät eivät kuormittaisi henkilöitä liikaa. Koulusihteerin asiantuntemukselle on käyttlöä myös kevään alue- ja kuntavaaleissa. Toukokuussa tehtävä palaa takaisin 60-prosenttiseksi.

1 kommentti artikkeliin “Hallintosihteerin valinta kunnanhallitukselle”

  1. On erittäin huolestuttavaa, että kunnanhallituksen puheenjohtaja esityksellään ohitti kunnan hallintosäännön. Hallintosäännön 6 luku §39 mukaan toimialajohtaja (tässä tapauksessa kunnanjohtaja) päättää toimialansa työsopimussuhteisten työntekijöiden ja määräaikaisten virkasuhteisten viranhaltijoiden ottamisesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *