Siirry suoraan sisältöön

Markkina- ja rallitunnelmaa Savitaipaleella

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Kauniissa aurinkoisessa säässä  torialue oli jälleen täyttynyt niin myyjistä kuin ostajistakin, herkuttelijoille oli tarjolla niin hunajakakkua kuin munkkikahvejakin, paistetut muikut tuoksuivat ja tirisivät, herkkua  oli monenlaista. Saatavilla oli myös syys- ja talvijalkineita ja runsain määrin mekkoja ja paitoja.

Herkkuja oli tarjolla myös Missiotorilla, joka nyt virallisesti avattiin kesäisen vesivahingon jälkeen. Käsityöasemallakin juhlittiin, siellä valittiin puhein ja herkuin vuoden Kädentaitaja, Airi-Kaija Loisa.

Hänen tekemiään ihania nypläysliinoja, hopeakoruja ja kaikkea mahdollista  kaunista tarpeellista oli näytteillä runsaasti (kuva 3914), tässä ihastusta herättänyt liukuväriliina.

Olkkolan hovi oli myös mukana Savitaipale-ralleissa, ja raviradalla oli kuhinaa, sillä se oli nyt varikkoalueena.

Mäntyperän eukko ei tällä kertaa erikoiskokeille päässyt, sillä odotti seurakuntatalon edessä kyytiä Sammonlahden kirkolle kuorojen leiripäivään. Siitähän noita kilpa-autoja ohi meni, ja tupsahti tuohon Ismo Hölsäkin,joka ensimmäistä kertaa elämässään osallistui ralleihin toimitsijana. Lähes kaiken muun kokenut kaveri odotti jännityksellä rallipäivää, jonka kokisi Lemin suunnalla EK-nelosella.

Ykkösauto oli ehtinyt jo mennä, Sitä ajoivat savitaipalelaiset Marko Niemi kartanlukijana poikansa Niclas. Punainen Ford Escort RS 2000, ei paljon hävinnyt EK-ykkösen voittajalle Jooa Iivarille (Korpilahti, Skoda Fabia), joka ajoi Hyrkkälän tieltä alkavan osuuden aikaan 3.13.

Siinä kyytiä odottaessani napsin muutaman kuvan autoista, Tässä 33, Pasi Laitinen/ Mikko Järvinen Mäntyharjusta,  auringon tähti konepellillään.

Numerolla 27 Roope Suomalainen Ummeljoelta ja Nuutti Rasi Valkealasta .

ja Mikkelistä oli auto 26 kuskinaan Pekka Ripatti, karttaa luki Petteri Soini.

Mikkelistä olivat myös autolla numero 7, Joona ja Janne Tuunainen.

Tämän enempää rallihumuun ei Mäntyperän eukko tällä kertaa päässyt, mutta jälkikaikuja näkyi jo netistä, kun Petri Seppänen Mikkelistä ja kartanlukijansa kangasniemeläinen Matti Friman olivat laittaneet iloisen kuvaviestin palkintopyttyineen – ”Voitimme sarjamme” he riemuitsivat, ja tottahan se oli, Lada 1200 oli sarjansa ainoa auto!  -ehkäpä löydät tämän riemukkaan pätkän netistä.

Ralli kiinnosti kylillä kovasti. Tämäkin ukko etsi jo edellisenä iltana katselupaikan EK -ykköseltä, tuumailipa keinun kiinnittämistä tienlaidan komeaan koivuun oikein varoitusmerkein korkeasta hypystä kertovaan paikkaan.

2 kommenttia artikkeliin “Markkina- ja rallitunnelmaa Savitaipaleella”

  1. Savitaipaleralliin. Friimanin Matti ja Seppäsen Petri ajelivat kilpailun pimeenä. Eivät olleet koskaan näitä erikoiskokeita ajelleet. Jos tulkitsin tuloksia oikein he voittivat oman Lada luokkansa lisäksi ajallaan myös luokat: 4,8,9,10,18 BMV original,22,24 ja 25. Ja lisäksi jos siivotaan nuotista ajaneet sekä 4-vetoiset pois niin heillä on kuudenneksi nopein aika. Että kyllä Matti on rattia kääntänyt ja jalka konehuoneessa kaasulla aika-ajoin tai jokin aikaa.

  2. Risto Liimatainen

    Kiitos mielenkiintoisesta lehdestä, jossa oli myös syntymäkuntani Savitaipaleen asioita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *