Laululava-keräys etenee
Taas on tullut muutama lahjoitus Sähköä laululavalle -keräykseen.
Taas on tullut muutama lahjoitus Sähköä laululavalle -keräykseen.
Suomen täyttäessä sata vuotta ensi joulukuussa julkaistaan Lemillä murresanakirja. Mirja Heinisen työ sanakirjan kokoamiseksi on loppusuoralla.
Sähköä Laululavalle -keräys on tuottanut muutaman uuden haasteen. Tässä muistutukseksi myös pari vanhempaa, voimassa olevaa haastetta.
Tunnelma Lemin kesätorilla on aina ollut positiivinen, mutta tänä kesänä se on myös posetiivinen.
Lemin musiikkiyhdistyksen haastekeräys uuden laululavan sähköistämiseksi on herättänyt kiinnostusta.
Tähän mennessä keräyksessä ovat mukana ja ystäviään haastamassa ainakin seuraavat henkilöt:
Säkkijärvi-juhla Lemillä alkoi kansallispuvun esittelyllä. Ritva Laurikainen, Heli Sairanen ja Tarja Husu-Tuuliainen olivat valmistaneet omin käsin puvut säkijärveläisiä juuriaan kunnioittaakseen.
Vanhan pappilan huoneet tarjoavat nyt paljon nähtävää. Esillä on muun muassa pari työtä lemiläistaiteilijoista kuuluisimmalta, Elias Muukalta , s. Kaijansinkko (1853-1938). Vuonna 1907 hän maalasi muotokuvan Hovin vanhasta isännnästä Taavetti Adaminpojasta.
Tiistaina se saatiin kotiin – Lemin uusi laululava.
Keskiviikkoiltana ehti Lemin musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Niina Keitel testaamaan sen akustiikkaa.
Lue lisää »Laululava on nyt täällä, se havaittiin myös lehdistössä