Virsihanke aloittaa keskiviikkovesperit
Virsi vireäksi -hankkeen vetäjä, kanttori Sirpa Lampinen aloittaa tänään keskiviikkona jokaviikkoiset vesperit Lemin kirkossa. Ensimmäinen kokoontuminen on kello 18.
Virsi vireäksi -hankkeen vetäjä, kanttori Sirpa Lampinen aloittaa tänään keskiviikkona jokaviikkoiset vesperit Lemin kirkossa. Ensimmäinen kokoontuminen on kello 18.
Lemin seurakunnan väkiluku pieneni vuoden 2012 aikana 26 hengellä. Puolet vähennyksestä johtui kirkosta eroamisesta.
Vakuutusyhtiöiden liikennevahinkotilasto vuodelta 2011 kertoo, että Lemillä sattui viime vuonna 30 liikennevahinkoa, jotka johtivat korvauksiin liikennevakuutuksesta.
Lemin kunta muiden kuntien lailla on saanut joululahjarahaa valtiovarainministeriöltä. Rahaa ministeriöllä oli jakaa yhdeksän senttiä asukasta kohti.
Lemin Kotiseutumuseolla lauletaan yhdessä rakkaimmat ja tututuimmat joululaulut Kari Pettisen säestyksellä keskiviikkona 19.12. alkaen
klo.18.
Lemin puuttuvista majoitustiloista on paljon ollut valitusta. Säränsyöjille ei ole paikkaa, minne oikaista läkälleen aterian jälkeen, ja musiikkijuhlien majoitusta on jouduttu järjestämään kotimajoituksena.
Lemin itsenäisyys oli yhtenä puheenaiheena Suomen 95-vuotispäivänä.
Itsenäisyyspäivää vietetään torstaina Lemillä perinteisin menoin.
Lemin kotiseutuyhdistyksen ja Iiitiän marttojen joulupolku kokosi jälleen satoja ellei peräti tuhat lasta ja lapsenmielistä kotiseutumuseon pihapiiriin.