Kunnia kenelle se kuuluu
Lemiläinen Reino Talka haluaa oikaista Lemin pitäjänhistoriassa olevan asiavirheen.
Lemiläinen Reino Talka haluaa oikaista Lemin pitäjänhistoriassa olevan asiavirheen.
Tutkimusten mukaan maantieojien perkaaminen ja kuivatus on edullista ja tehokasta routivien teiden hoitoa. Lieneekin niin, että mitä syvemmät ojat sitä kuivemmat tiet.Lue lisää »Ajankohtaista teistä
Lemin Kirjava sai mielenkiintoisen linkin, oikean aarrearkun Lemistä kiinnostuneille:
On ihan pakko kommentoida Markku Peutereen eläkkeelle siirtymisestä kertovaa kirjoitusta. Olet, Markku, todella peruslemiläinen. Työsi ja asenteesi Lemillä on ollut esimerkillistä, ja tässä kuntaliitosten kohelluksessa tärkeitä näkökulmia avaavia.Lue lisää »Hyviä eläkepäiviä Markulle!
Teksti: Eeva Jokipelto
Sunnuntaina 15.12.2013 tapahtuneen Nelson Mandelan hautaamisen vielä ollessa tuoreessa muistissa ja näin rauhan juhlan aikaan on syytä palauttaa mieleen tämän maailman- ja varsinkin Etelä-Afrikan historiaan syvästi vaikuttaneen miehen aikalainen, niinikään eteläafrikkalainen kirjailija André Brink (s. 1935), jonka proosatuotantoa on pidetty yhtenä maailman parhaista.
IImatran taidemuseossa on vielä avoinna Etelä-Karjalan taideyhdistysten vuosinäyttely.
Rovasti Erkki Lintunen kommentoi uutista Lemin uusista papeista seuraavasti:Lue lisää »Pappisterveisiä
Lemin Rasvanäpit tempasiit toas kerra ja käviit talkuosakil kyntämäs Lensu Pirko pellot. Ettei tuo rieska paistanta peäse loppumoa.
Puolukat alkavat olla kypsiä ja poimittavissa. Joukossa vielä joku raaka, ja mustikoitakin voi vielä poimia.
Kunnan väki toivottaa hyvää ja turvallista juhannusta!